Anne Anttonen, perheasioiden ja perheneuvonnan asiantuntija, Kirkkohallitus.
Englannin anglikaanikirkko on ollut yksi niistä kirkkokunnista, joiden piirissä on paljastunut laajaa ja pitkäaikaista seksuaalista hyväksikäyttöä. Kevään 2018 aikana hyväksikäytön uhreja on kuultu sekä vuosikymmenien aikana tapahtuneita väärinkäytöksiä on tutkittu yhteistyössä oikeusviranomaisten kanssa.
Riippumattoman tutkinnan lisäksi Englannin kirkossa on käyty myös sisäistä pohdintaa, mitä ovat ne uskomukset, käytänteet ja arvot, jotka kirkossa ovat estäneet hyväksikäytön paljastumista ja käsittelyä sekä ennaltaehkäisyä. Perusteellisen itsetutkiskelun tavoitteena kirkossa ei ole ollut vain löytää ja osoittaa yksittäisiä hyväksikäyttäjiä vaan kirkkona tunnistaa oma osallisuus ja tehdä aitoa parannusta myös yhteisönä.
Osana tätä yhteisöllistä oppimisprosessia Englannin kirkon Faith and Order -toimikunta on työstänyt kaksi asiakirjaa siitä, kuinka sovinnosta ja anteeksiantamisesta voidaan puhua hyväksikäytön jälkeen. ”The Gospel, Sexual Abuse and the Church – a theological resource for the local church”[2] julkaisu tarjoaa materiaalia seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvään pohdintaan heille, jotka opettavat, saarnaavat kirkossa sekä heille, jotka vastaavat tukihenkilöiden koulutuksesta paikallistasolla.
Tässä kirjoituksessa arvioin toista teosta ”Forgiveness and Reconciliation in the Aftermath of Abuse,”[3] joka laajentaa näkökulmaa myös muihin hyväksikäytön muotoihin. Toimikunta mainitsee tekstissään hengellisen hyväksikäytön liittyvän usein seksuaaliseen hyväksikäyttöön etenkin silloin kun tekijänä on kirkossa luottamusta nauttiva auktoriteetti.
Toimikunta toteaa, että totuuden esiintulo herättää voimakkaita tunteita yhteisössä – vihaa, häpeää ja joskus aiheettomiakin syytöksiä ja kostoreaktioita. Hyväksikäytössä on tekijän ja uhrin lisäksi aina mukana myös muita osapuolia, yllyttäjiä, mahdollistajia, vastuunsa väistäneitä auktoriteetteja sekä voimattomia sivustakatsojia.
Ahdistuksen kasvaessa anteeksiantamista ja sovintoa olisi helppoa tarjota nopeaksi lääkkeeksi vihan ja koston kierteiseen, mutta onko silloin vaarana, että evankeliumin hyvä sanoma muuttuu ihmisarvoa loukkaavaksi vähättelyksi ja armon varjolla pahuus voi jatkua.
Onko sovinto mahdollista hyväksikäytön jälkeen?
Hyväksikäyttö ilmiönä laajenee helposti kattamaan kaikkea ihmisten välistä loukkaavaa toimintaa. Keskustelun fokusoimiseksi julkaisussa ehdotetaan seuraavaa hyväksikäytön määritelmä: a) se aiheuttaa uhrille vakavaa haittaa, b) se perustuu vallan epätasapainoon osapuolten välillä, c) siinä tekijän asema perustuu luottamukseen ja d) tilanteen jatkuminen perustuu vilpillisyyteen tekijän puolelta; hän voi kieltää tapahtuneen ja tehdä ulkopuoliset enemmän tai vähemmän tietoisiksi rikostovereikseen.
Hyväksikäytettyjen tukemisen ja sielunhoidon lisäksi toimikunnan tavoitteena on ollut laajentaa pohdintaa myös heidän avukseen, jotka opettavat seurakunnissa tai jotka työssään esiintyvät kirkon äänenä tiedotusvälineiden suuntaan. Julkaisussa korostetaan jokaisen opetus- ja saarnatehtävässä toimivan vastuuta huomioida, että kuulijoiden joukossa voi olla sekä hyväksikäytettyjä, että hyväksikäyttäjiä.
Ilosanomaksi tarkoitettu armon ja sovinnon evankeliumi voi hyväksikäyttöä kokeneen korvissa kaikua hänen kärsimystään vähättelevänä, jos hän kuulee anteeksiantamisen itselleen esitettynä vaatimuksena. Tekijä voi puolestaan kuulla julistuksessa luvan jatkaa vahingoittavaa toimintaansa, jos julistus ei kyllin selkeästi aseta häntä vastuuseen siitä, mitä hän on rikkonut lähimmäistään kohtaan.
Julkaisussa asetetaan sovinto, anteeksiantaminen ja oikeudenmukaisuus kolmeksi ulottuvuudeksi, jotka keskenään jännitteisinäkin edellyttävät toisiaan toteutuakseen ihmisten välisessä elämässä Jumalan tahdon mukaisesti. Sovinto on mahdollinen vain, jos oikeudenmukaisuus toteutuu. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta hyväksikäyttäjän taholta hänen tekemänsä vahingon tunnustaminen, yleisen oikeusjärjestelmän mukaisen rangaistuksen suorittaminen sekä aito pyrkimys muutokseen ovat edellytyksiä anteeksiantamisen ja sovinnon suuntaan kuljettaessa.
Toimikunta korostaa tekstissään katumuksen merkitystä armon ja anteeksiantamuksen vastaanottamisen edellytyksenä, mutta varoittaa kirkollisia yhteisöjä hyväuskoisuuden vaarasta. Yhteisön tulee kiinnittää erityistä huomiota hyväksikäytetyn suojelemiseen eikä häntä saa saattaa uudelleen vaaraan väärintekijän vilpillisen katumuksen vuoksi. Hyväksikäyttäjän eräs ominaisuus on juuri petollisuus eikä siltä tule ummistaa silmiään sovintoprosessinkaan aikana. Aitoakin katumusta on, mutta se vaatii tekijältä rehellistä itsetutkistelua, mikä ei ole koskaan tapahdu kovin nopeasti.
Myös hyväksikäytetylle anteeksiantaminen ja sovinto ovat pitkiä prosesseja. Hyväksikäyttö rikkoo kuvaa itsestä, tuhoaa luottamusta toisiin ihmisiin sekä mahdollisesti vahingoittaa myös suhdetta Jumalaan. Voi kulua pitkäkin aika, ehkä vuosikymmeniä, kunnes haavat paranevat edes siedettäviksi. Hyväksikäytetyn on tärkeää kokea, että hänen tarinansa kuullaan ja otetaan todesta. Turvallinen ja hyväksyvä ympäristö on totuuden vähittäiselle esiin tulemiselle ehdoton edellytys. Englannin kirkon aineistossa tuodaan esiin, kuinka tärkeää on, että auttajilla on riittävä ymmärrys traumatisoitumisen vaikutuksista. Hyväksikäytetty taistelee syyllisyyden kokemusten ja avuttomuuden tunteiden välillä tavalla, joka vaatii erityiskoulutettua ammattiapua tuekseen. Riittävän terapeuttisen avun järjestäminen hyväksikäytöstä toipuvalle onkin yksi tapa, jolla yhteisön eli seurakunnan tulee kantaa vastuunsa, kun hyväksikäyttö on tapahtunut kirkon oman toiminnan keskellä.
Ammattiavun lisäksi on tärkeää, että seurakunta tarjoaa turvallisen yhteisön, jossa koetun pahan jatkumista ei tarvitse varoa. Omaan mieleeni nousi kysymys, ovatko meidän seurakuntamme tällaisia turvallisia paikkoja, joissa hyväksikäytön ja ihmisarvon vähättelyn ilmapiiriä ei tarvitse pelätä. Vai täytyykö hyväksikäytöstä toipuvan ottaa kaiken varalta välimatkaa myös kirkkoon ja seurakunnan elämään?
Hyväksikäyttö ja valta
Englannin kirkon aineistossa tuodaan vahvasti esiin, että tehtyjen rikosten tutkimisen lisäksi seurakunnissa täytyy koko ajan harjaantua myös havaitsemaan niitä rakenteita ja opetusta, jotka mahdollistavat hyväksikäyttöä omassa yhteisössä. Seurakuntien on arvioitava omaa opetustaan ja omia käytäntöjään siinä valossa pidetäänkö niissä jokaisen ihmisen loukkaamattomuutta ja ehdotonta arvoa riittävästi esillä.
Hyväksikäytön tekee mahdolliseksi hyväksikäyttäjän valta-asema suhteessa hyväksikäytettyyn. Toimikunnan pohdintojen mukaan valta on annettu auktoriteeteille, että he pitäisivät huolta ja suojelisivat alaisiaan. Ihmisyhteisöjen elämä perustuu vallan vastuulliseen käyttämiseen yhteiseksi hyväksi. Valta on aina Jumalan antamaa, ja sitä tulee hänen tahtonsa mukaan käyttää luottamuksen ja totuuden palveluksessa. Pelkoa ja epäluuloa herättävä vallankäyttö on aina Jumalaa vastaan rikkomista. Hyväksikäyttö on Jumalalta saadun valta-aseman väärinkäyttämistä myös siksi, että tekijä ei näe toista yhtä arvokkaana kuin itseään. Toisen ihmisen käyttäminen omien tarpeiden tyydyttämiseen on siten aina monella tavoin syntiä Jumalan tahtoa vastaan.
Hyväksikäyttö ja yhteisö
Hyväksikäyttö tulee aina tunnistaa synniksi, joka rikkoo molempien osapuolien suhdetta Jumalaan sekä lähimmäisiin. Lisäksi hyväksikäyttö vahingoittaa koko yhteisöä, jonka täytyy myös työstää kysymyksiä syyllisyydestä, anteeksiantamisesta ja sovinnosta omalta osaltaan.
Tekstissä nostetaan esiin, että jokaiseen hyväksikäyttötapaukseen kietoutuvat uhrin ja tekijän lisäksi myös ne tahot, joiden vastuulla olisi ollut estää tapahtunut ja joiden olisi pitänyt reagoida tapahtuneeseen. Mukaan joutuvat myös ne sivustakatsojat, jotka eivät erilaisista syistä ole tietääkseenkään vahingonteosta yhteisön jäsentä kohtaan, vaikka kaikki onkin tapahtunut aivan heidän silmiensä edessä.
Näkökulma laajenee siis koskemaan meitä kaikkia. Sivusta seuraajia on kahdenlaisia, heitä, joilla olisi ollut valtaa puuttua, ehkäistä pahan tekeminen tai asettaa asianomaiset vastuuseen jo tehdyistä väärinteoista, sekä he, joilla ei ole valtaa eikä rohkeutta, mutta jotka jollain tavalla ovat tietoisia tapahtuneesta.
Voimattomat sivustaseuraajat ajautuvat helposti ahdistavan tilanteen ajamina kahteen ääripäähän reaktioissaan: he joko kieltävät tapahtumat, ja näin mahdollistavat hyväksikäytön jatkumisen ja estävät oikeudenmukaisuuden toteutumista, tai he demonisoivat tekijää ja laskevat avoimen vihan irti. Kumpikaan ratkaisu ei vähennä hyväksikäyttöä yhteisössä eikä edistä sovintoa tai vastuullista oikeudenmukaisuutta.
Jos hyväksikäytöstä vaietaan ja se koetetaan ohittaa ”sisäisenä asiana”, yhteisön reaktiot vääryyden suhteen kärjistyvät ja estävät kaikkien osapuolien toipumista tapahtuneesta. Paha asia koteloituu ja jatkaa elämäänsä yhteisössä ehkä muotoaan muuttaen, mutta katkeruutta ja vihaa kasvattaen.
”Forgiveness and reconciliation” – asiakirjan teologinen pohdinta on syntynyt hyvin tuskallisesta havahtumisesta pahuuteen oman yhteisön sisällä. Sovinnon ja anteeksiantamisen mahdollisuutta Englannin kirkossa ovat monen epäilleet näin vakavien rikkomusten jälkeen. Faith and Order toimikunta haluaa tekstillään painottaa, että kirkon sanoma armosta ja sovinnosta ei ole menettänyt merkitystään, mutta niiden edellytyksiä on ajateltava uudestaan. Kirkollinen kulttuuri on osoittautunut rikkinäiseksi, se ei ole tarjonnut suojaa ja turvaa kaikkein pienimmille ja heikoimmille. Asiakirjan vahva eetos on, että muutos kirkossa on mahdollista vain totuuden kohtaamisen ja siitä nousevan uudenlaisen ymmärryksen, oikeudenmukaisuuden ja aidon katumuksen varassa.
Luetun jälkeen jään miettimään, millä tavalla kirkolliset uskomukset, käytänteet ja vallankäyttö suomalaisissa seurakuntayhteisöissä suojelevat pahan tekemistä ja estävät evankeliumin mukaista hyvää toteutumasta. Uudenlaisen kirkollisen kulttuurin luomisessa tätä Englannin kirkon julkaisua voisi hyvin käyttää sytykkeenä ja suunnan näyttäjänä.
Lähteet:
[1] Kirjoitus on julkaistu alkuperäisenä Teologisessa Aikakauskirjassa (4/2018, s. 369–371) nimellä Forgiveness and Reconciliation in the Aftermath of Abuse
[2] https://www.churchofengland.org/sites/default/files/2017-10/theologicalresourcefaocweb.pdf
[3] https://www.churchofengland.org/sites/default/files/2017-10/forgivenessandreconciliation_0.pdf