Haastattelussa avataan toivon ikkunoita psykiatrisen hoitotyön arkeen. Haastateltavina Tampereen yliopistollisen sairaalan, Pitkäniemen mielialahäiriöiden vastuualueen ylihoitaja Tuula Suurkoivu ja sairaalapastori Elina Kaunisto. Haastattelijana sielunhoidon kouluttaja Sirkku Tukiainen Kirkon Tutkimus ja koulutus -yksiköstä.
TOIVOSTA KIINNI
Pitkäniemen sairaala Nokialla on osa Tampereen yliopistollista sairaalaa, perinteikäs psykiatrisen hoidon yksikkö. Vuoden 2024 alussa sairaalan toiminnat siirtyvät historiallisesta miljööstä Tampereelle, uudisrakennukseen TAYSin muiden toimintojen lähelle. Hoitamisen sisäisten muutosten rinnalla edessä on konkreettinen ulkoinen muutos.
Psyykkinen kärsimys ja sairastaminen ovat aina osa ihmisyyttä. Sairaalassa on pitkä kokemus sairaalapapin työskentelystä osana hoidon kokonaisuutta. Kohtaamisen ja hoitamisen ajankohtaisia kysymyksiä miettivät TAYS Pitkäniemen mielialahäiriöiden vastuualueen ylihoitaja Tuula Suurkoivu ja sairaalapastori Elina Kaunisto.
Moninaistuva työskentelyote
Todellisuuden kuva on moninainen, elämänalueesta riippumatta. Psykiatrisen hoitotyön kuva ei ole tässä poikkeus.
Ylihoitaja Tuula Suurkoivu kuvaa psykiatrisen hoitotyön kehitystä: aiemmin omahoitajuus sisälsi ennen kaikkea keskusteluun keskittyvää hoitosuhdetyöskentelyä. Keskiössä ja keskeisiä olivat mieli, pää, kieli. Siitä on tultu kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan, omahoitajuus toteutuu laajemmilla työskentelytavoilla. Toipumisorientaatio on perustana.
Sairaalapastori Elina Kaunisto pohtii erilaisia kieliä: yhteinen kieli ei löydy aina helposti. Tarvitaan kokonaisvaltaisempaa kohtaamista. Puhe, katse, kosketus, elekielen ymmärtämisen merkitys kasvaa.
Usein on kyse siitä, millaisia välineitä tarvitaan ja valitaan, miettii Tuula Suurkoivu. Esimerkkinä vaikka musiikin mahdollisuudet muistisairaiden kanssa. Hoitotyössä on aina etsitty kokonaisvaltaisuutta, mutta aikaa myöten on nähtävissä kehityskaaria: eri aikoina on käytetty ja suhtauduttu eri tavoin esimerkiksi pakon käyttöön hoidossa, itsemääräämisoikeuden toteutumiseen tai siihen, mitä ihminen voi tehdä itse – kaiken kaikkiaan hoidon piirissä oleva ihminen on siirtynyt kohteesta subjektiksi, sekä somaattisen että psykiatrisen hoidon alueella.
On otettu käyttöön uusia menetelmiä, kuten ratkaisukeskeisyys. Potilaiden kokemusasiantuntijuus on saatu vahvemmin mukaan. Psykiatrisessa hoitotyössä korostettiin aiemmin vahvasti hoitavien ihmisten neutraliteettia. Nykyään oma persoona saa tulla enemmän mukaan hoitamiseen. Tutkittu tieto korostuu, menetelmät korostuvat. Hoitamisen moninaisuus kasvaa, kun työssä on eri aikoina kouluttautuneita henkilöitä. Viitekehyksiä on sen myötä monia rinnakkain työyhteisössä.
Eettisen paineen alla
Psykiatrisen hoidon toteuttamista raamittavat varsin monet lait ja asetukset. Ne ovat kaikessa tarpeellisuudessaan myös runsaasti työaikaa vaativia ja toimintaa suuntaavia, toteaa Tuula Suurkoivu. Kirjaamista ja raportointia esimerkiksi hoidollisista toimenpiteistä tehdään entistä enemmän. Juridiikan vaikutus on entistä enemmän läsnä. Terveydenhuollon ja juridiikan dialogille olisi enemmän tarvetta. Esimerkkinä tästä psykiatrista hoitoa valvova viranomainen rinnastaa suljetun osaston vankilaan, ja edellyttää tupakkapaikkojen järjestämistä osastopotilaille. Sairaalan perustehtävä on terveyden edistäminen, joten terveydelle haitallisen aineen käytön tukeminen sairaalan toimesta aiheuttaa eettisen ristiriidan. Eettinen ristiriita tulee myös siitä, että valvovan viranomaisen juridinen ohjaus on ristiriidassa organisaation Savuton sairaala-ohjelman kanssa.
Elina Kaunisto on havainnut sairaalapapin roolissa toimiessaan henkilökunnan olevan hyvin kuormittunutta tästäkin syystä. Paljon paineita kohdistuu psykiatriseen hoitoon, monista suunnista.
Tuula kuvaa, miten viime vuodet on menty kriisistä kriisiin. Eettinen ristiriita on työssä läsnä. Henkilökunnan saatavuus on suuri kysymys. Tuulaa kiinnostaa, miten Elina sairaalapappina näkee osastojen ilmapiirin ja mielialan?
Elina on havainnut, että kuormittuneisuus näkyy eri tavalla eri yksiköissä. Osalla osastoista on onnistuttu pitämään yllä yhteishenkeä: ”kyllä me tästä selvitään”.
Tuulan kokemuksen mukaan osastonhoitajalla on suuri merkitys: onko esihenkilön kokemus, että tilanteessa on toivoa vai tuntuuko työn arki sietämättömältä. Talous tuottaa myös eettistä ristiriitaa, jonka kanssa esihenkilö on jatkuvasti tekemisissä.
Uudet puitteet
Elina miettii, mikä merkitys henkilökunnalle on muutolla ja uudella rakennuksella? Tuula arvelee, että uudet tilat luovat paljon positiivisia merkityksiä, esimerkiksi yhden hengen huoneet uudessa sairaalassa. Vähentää levottomuutta, kun psyykkisesti huonokuntoisen ihmisen ei tarvitse jakaa huonetta toisen, myös huonossa kunnossa olevan henkilön kanssa.
Uudisrakennuksessa tilat tulevat olemaan avarat ja tekniikkaa tulee hoitotyön tueksi enemmän. Konsultaatiot somatiikan kanssa onnistuvat toivottavasti sujuvammin kuin tähän mennessä parinkymmenen kilometrin takaa Nokialta
Elina arvelee, että uudet tilat palvelevat myös sairaalasielunhoidon näkökulmasta, yhden hengen huoneet antavat paremmat mahdollisuudet luottamuksellisille keskusteluille ja se, että osastot sijaitsevat saman katon alla, antaa mahdollisuuden suunnitella työtä uudella tavalla.
Mistä tulee toivo?
Elina ajattelee, että toivo löytyy ihmisestä itsestään. Henkilökunta ja sairaalasielunhoito auttavat löytämään toivon mahdollisuuksia. Hoitavien ihmisten toivo syntyy yhdessä toimimisesta ja pientenkin positiivisten muutosten havaitsemisesta. Moniammatillisuus on keskeistä, yhteisiä työnäkyjä tarvitaan ja etsitään. Monet potilaat kertovat myös sairaalapapille siitä, että he ovat saaneet osastoilla hyvää hoitoa ja että heitä on kuunneltu ja heidän toiveensa huomioitu.
Tuulan mielestä hoitomenetelmät sisältävät elementtejä toivosta, esimerkiksi potilasta hoidettaessa on mukana toivon näkökulma. Hoitajien toivoa tukevalla esihenkilöllä on tärkeä rooli. Kun uutta on tulossa, se nostaa osalle ihmisistä uhkakuvia, muutokset pelottavat ja tunteet vellovat. Silloin asioiden kohtaaminen asioina luo toiveikkuutta. Aikuisuutta vahvistetaan yhteisessä työskentelyssä
Kaiken perustana on luottamus: se on välttämätöntä kaikkien henkilöstöryhmien välillä. Epäluottamus ruokkii toivottomuutta
Luottamus sairaalasielunhoidon ja sairaalan välillä
Elina tuli Pitkäniemeen ensimmäisen kerran sijaiseksi vuonna 2016 ja koki, että aiemmin talossa toimineet sairaalapapit ovat osanneet asettua yhteisöön. Luottamus oli olemassa ja oli hyvä asettua. Elina mieltää itsensä osaksi hoitotyön kokonaisuutta, jossa tehdään yhdessä potilaiden ja henkilöstön hyväksi.
Tuula toteaa sairaalasielunhoidon olevan osa moniammatillisuutta, se on ollut ja on luonteva osa potilaiden hoidon kokonaisuutta. Sairaalasielunhoidon työntekijät käyttävät tuttuja keinoja: tapaamisia ja kirkollisia toimintoja.
Uskonnollinen moninaisuus
Elina toteaa, että eri osastoilla suhtaudutaan uskonnollisuuteen eri tavoin. Hän ei ole kuitenkaan kokenut uskontokielteisyyttä. Hoitohenkilökunnasta kokeneemmat työntekijät tunnistavat ehkä paremmin sitä hengellisyyttä, joka nousee kristillisestä traditiosta, kun taas nuoremmat työntekijät tunnistavat sellaista hengellistä etsintää ja kysymyksiä, joita ei ilmaista perinteisellä ”kirkon kielellä”, vaan esimerkiksi uushenkisyydestä nousevin ilmaisuin ja käsittein.
Tuula havaitsee henkilökunnan keskuudessa monenlaisia asenteita uskonnollisuuteen ilmiönä. Lisäksi osa henkilökunnasta on paremmin sisällä uskonnollisen moninaisuuden kysymyksissä, osa opettelee. Tähän yhdistyvät usein monikulttuurisuuden luomat tarpeet ja yhteisen kielen puuttumisen hankaluudet. Esimerkiksi turvasuunnitelman tekeminen itsetuhoisen potilaan kanssa voi olla kovin vaikeaa, kun ei edes ohjetta tähän löydy kaikilla tarpeellisilla kielillä.
Elina on havainnut selkeästi, että uskonnollisuus on kaiken kaikkiaan muuttunut paljon kirjavammaksi, niin potilaiden kuin henkilökunnan keskuudessa. Hyvin erilaisia elementtejä yhdistellään, ihmisten ajattelussa on aiempaa useammin synkretistinen sävy.
Milloin uskonnollisuus ja hengellisyys on sairauden oire, milloin se on ihmiselle voimavara? Tätä Elina toteaa kaikkien hoitoon osallistuvien pohtivan. Sairaalapappina Elina miettii, milloin on hyvä vahvistaa uskonnollisuutta omalla toiminnallaan, milloin ei.
Uudet uskonnolliset suuntaukset ja eri uskonnot luovat tarpeen jatkuvasti ottaa enemmän selvää. Sairaalapapin tehtävä on toimia yhdyshenkilönä muihin uskonnollisiin ryhmiin ja kirkkokuntiin, että ihminen saa tarvitsemaansa tukea.
Arvot toiminnan ytimessä
Sairaalasielunhoito on luterilaisen kirkon työtä, mutta ihmisten jäsenyyttä tai vakaumusta ei kysellä. Elinalle on tärkeää, että sairaalapappina hänen on mahdollista pohtia eksistentiaalisten teemoja ja kriisejä kenen tahansa kanssa. Työ on opettanut, että herkkyys ja hienotunteisuus on olennaista suhteessa työympäristöön.
Tuula toteaa, että hoitotyön taustateoriat muovautuvat, mutta ydin on arvoissa. Sairaalahoidossa on kärsiviä ihmisiä. Se on työssä keskeistä niin hoitotyössä kuin sairaalasielunhoidossa.
Hoitotyössä etsitään hyviä polkuja. Tuula näkee henkisyyden olevan joka puolella nousussa, toisaalta esitetään kritiikkiä suhteessa uskontoon. Vaihtoehtohoidoissa on omat taustafilosofiansa. Apua tarvitsevat ihmiset voivat mennä sekaisin kaiken keskellä. Ei ole helppo tietää, mikä perustuu tutkittuun tietoon. Hoitotyö on taiteilua – mikä on potilaana olevalle ihmiselle hyvä, milloin joku ilmiö on sairauden oire, milloin ei.
Miten hoito muuttuu?
Mielenkiintoista aikaa eletään, Elina toteaa. Kriisit seuraavat toisiaan. Nuorten aikuisten potilaiden määrä on kasvanut.
Tuula miettii, miten sairaalahoito vastaa tarpeeseen. Se on suunniteltu mielenterveyslain pohjalta pitkälti psykoottisten ihmisten hoidoksi. Miten jatkossa, kun näyttää, että ahdistus, masennus ja persoonallisuushäiriöt ovat entistä enemmän hoidon tarpeen taustalla. Pitkän linjan hoitajana Tuulan kysymys on, miten somemaailmassa kasvaneiden ihmisten vuorovaikutussuhteet muodostuvat?
Elina jakaa samat mietteet. Nuorten ahdistus näkyy sairaalassa. Ihmisten yksinäisyys näkyy osastoilla, esimerkiksi opiskelijoiden yksinäisyys kasvoi pandemiavuosina.
Tuulan näkökulmasta koronavelkaa maksetaan edelleen. Mitä muuta satoa tulevina vuosina kerätään? Sukupolvien välillä näkyy eroja. Nuorten kohdalla ahdistus ja väsymys lisääntyvät ja osalla nuorista paineensietokyky tuntuu jäävän heikoksi
Elina pohtii, onko kyse myös jollain lailla ilmiöstä? Ahdistus tarttuu. Tässä Tuula on samaa mieltä: ”Olet oikeassa. Tunteet tarttuvat ja vievät.”
Toivon tarve
Nuorilla ei ole vielä kovin paljon kokemusta siitä, että vaikeuksista selvitään. Miten tämä vaikuttaa, Elina pohtii. Tuulan mielestä pitäisi enemmän puhua siitä, että selvitään. Medioissa on paljon toivottomuutta.
Elinan on helppo liittyä tähän: ”YLEn otsikot muistuttavat entistä enemmän iltapäivälehtien otsikoita. Ne ruokkivat hätääntymistä.” Tuulan mieleen nousee vanha viisaus: mitä koiraa ruokit, se kasvaa. Tässäkin se pitää paikkansa.
Elina kaipaa entistä enemmän luottamusta lisäävää, rauhoittavaa puhetta julkisuudessa. Sille on vahva tarve.