Sielunhoidon aikakauskirja 1 /2022 (SA verkossa VII)
Sielunhoidon Aikakauskirja verkossa 2022 -1 koostuu Sairaalasielunhoidon erityiskoulutuksessa tehdyistä kirjallisista lopputöistä. Lopputöiden teksteissä yhdistyy teoreettinen ja käytännöllinen tieto ja osaaminen. Ne avaavat lukijalle näköalan sairaalasielunhoidon maailmaan ja siitä kumpuaviin erityiskysymyksiin.
Toimittajakunta esittelee lopputyöt lyhyesti alkusanoilla, jotka johdattavat koko tekstiin. Toimittajakuntaan kuuluivat Kirkkohallituksen asiantuntijat Virpi Sipola, Katri Suhonen, Anita Salonen ja Sirkku Tukiainen.
Saila Heinikoski: Defusing purkukeskustelu psyykkisesti kuormittaneiden tilanteiden jälkeen
Saila Heinikosken lopputyö tuo Defusing purkukeslkustelun materiaalipaketin konkreettisesti erityisesti sairaalapappien käyttöön. Defusing- purkukeskustelulla voidaan tukea yksilön ja työyhteisön selviytymistä ja toimintakykyä tilanteissa, jotka haastavat ja kuormittavat tavanomaisia selviytymiskeinoja. Purkukeskustelun tarve voi tulla esimerkiksi sairaalan osastolta tai työryhmältä kiireellisesti ja valmistautumisaikaa on vähän.
Heinikoski avaa purkukeskustelun teoriaa kattavasti ja peilaa sitä konkreettiseen toimintaan ja omiin kokemuksiin papin työssä. Lisäksi hän kuvaa lyhyesti kehityskriisejä, elämänkriisejä sekä traumaattisia äkillisiä kriisejä. Lopuksi Heinikoski antaa konkreettisia työvälineitä kirkon työntekijöille kriisityöhön.
Heinikoski: Defusing purkukeskustelu
Elina Itäleino: Naisena naiselle ja äitinä potilaalle? Sukupuolittuneisuus sairaalasielunhoidossa
Elina Itäleino on pohtinut sairaalasielunhoidon erikoistumiskoulutuksen lopputyössään, miten sukupuolittuneisuus näkyy sairaalasielunhoidossa. Hän on haastatellut yhdeksää sairaalapappia. Itäleinon kiinnostuksen kohteita ovat sairaalapappien käsitykset oman työnsä sukupuolittuneisuudesta. Millaisilla sukupuoleen liitetyillä tai sukupuoleen viittaavilla käsitteillä he kuvaavat itseään sairaalapappina? Hän on kartoittanut myös sairaalapappien oman toiminnan kuvauksien suhdetta kulttuurisesti sukupuoleen liitetyillä toimintatapoihin. Millaisia toimintamalleja sairaalapapit kuvaavat käyttävänsä omassa työssään ja onko nämä toimintatavat perinteisesti merkitty feminiinisiksi vai maskuliinisiksi? Tavoitteena on tarkastella sairaalasielunhoidon toimintamallien mahdollisesti piilossa olevaa sukupuolittuneisuutta sekä tuoda sitä esiin.
Elina Itäleino hyödyntää kysymyksenasetteluissaan esimerkiksi Judith Butlerin ja Hildegard Bingeniläisen ajattelua. Hän taustoittaa havaintojaan muun muassa Terhi Utriaisen uskontoantropologisella tutkimuksella kuolemaan saattajista.
Sukupuolittuneisuutta Itäleino havaitsee esimerkiksi sairaalapappien keskinäisessä työnjaossa. Itäleino tekee kiinnostavia havaintoja läsnäolon, ei-tekemisen, sisällyttämisen ja kuolemaan saattamisen kulttuurisesti sukupuolitetuista piirteistä. Haastatteluista hän löytää toisaalta jonkin verran eroavuuksia toimintatapojen kuvauksissa esimerkiksi suhteessa ruumiillisuuteen käytännön työtilanteissa. Toisaalta haastateltavat kuvaavat toimintatapojaan tavalla, joka ei sitoudu mihinkään sukupuoleen.
Itäleino: Sukupuolittuneisuus sairaalasielunhoidossa
Hilla Jurvelin: ”Sama tuska, muttei porttina iloon vaan suruun. ” Sairaalapastori vanhempien tukena sikiöperusteisen raskaudenkeskeytyksen matkalla
Hilla Jurvelinin lopputyö kuvaa sairaalapapin työtä selektiiviseen aborttiin vanhempien rinnalla. Perehdytysmateriaaliksi tarkoitetun työn tavoitteena on tehdä näkyväksi polku, jonka vanhemmat kulkevat geneettisessä raskaudenkeskeytyksessä. Työssä ei käsitellä tilannetta, jossa vanhemmat jatkavat raskautta sikiöltä oletettuna löydetyn vamman tai sairauden vuoksi.
Jurvelin korostaa työssään, että sairaalapastorin on ehdottomasti selvitettävä itselleen mitä geneettinen raskaudenkeskeytys hänelle merkitsee, jotta voi aidosti olla jakamassa vanhempien surua. Lopputyössä kuvataan raskaudenkeskeytyksen prosessia ja vanhempien kohtaamista teeman äärellä. Teksti avaa asianmukaisesti tilanteita, mitkä selektiiviseen aborttiin voivat johtaa. Äidin äänen lopputyöhön tuovat televisio-ohjelmasta Inhimillinen tekijä Mari ja Minna sekä YouTube-videolta Tiina. Isän ääni on Juha Itkosen romaanista Ihmettä kaikki. Jurvelinin työ on kokonaisuutena puhutteleva ja kohtaava. Työ välittää papin kokemuksellista hiljaista tietoa aiheesta hyvin.
Eija Kasari: Elintärkeitä keskusteluja. Sairaalapapin rooli elinluovutustilanteissa.
”Elämä ja kuolema äkkiarvaamatta, Luopumisen lahja tuntemattomalle, Pyhä salaisuus”
Eija Kasari käsittelee elinluovutusprosessia Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja sairaalapapin roolia siinä. Elinluovutustilanteet ovat kuormittavia ja tulevat potilaille ja läheisille usein äkillisinä ja yllättävinä tilanteina. Sairaalapapin tehtävä on kannatella ja tukea erityisesti läheisiä, jotta hoitohenkilökunta voi paremmin keskittyä potilaan hoitoon.
Kasari kuvaa aiheeseen liittyvää aikaisempaa tutkimusta, sekä elinluovutustoimintaa Suomessa. Hän pohtii myös sairaalapapilta edellytettävää osaamista elinluovutusprosessissa sekä roolia hoitohenkilökunnan tukijana.
Kasari: Elintärkeitä keskusteluja
Artturi Kivineva: Sisäinen luottamus hyvän yhteyden paluuseen. Sairaalapapin havaintoja toivosta
Toivo on eksistentiaalinen ja elämänkatsomuksellinen käsite, jonka merkitys ilmiönä hoitotyössä on suuri. Sairaus ja kuolemanuhka kutsuvat esiin eksistentiaalisia kysymyksiä ja ahdistusta, minkä vuoksi sairaalapappi kutsutaan tapaamaan potilasta. Tätä ahdistusta on keskityttävä kuuntelemaan. Auttajan on siedettävä toisen ahdistusta, jotta hän voi sietää sitä myös itse. Se voi olla yksi toivon heräämisen avain potilaan sisäisessä todellisuudessa.
Näin kirjoittaa johtava sairaalapastori Artturi Kivineva sielunhoidon erityiskoulutuksen tutkielmassaan. Julkaisemme tässä hänen itsensä kirjoittaman tiivistelmän koko tekstistä. Kivineva tarkastelee toivoa sairaalapapin näkökulmasta ja ajattelun teoreettinen tausta muodostuu fenomenologis-eksistentialistisesta filosofiasta ja psykoanalyyttisesta ajattelusta. Kivineva esittelee myös tiivistetysti toivon käsite- ja systemaattista analyysia.
Sairaalasielunhoito on psykoterapeuttisesti orientoitunutta keskusteluapua, jonka arvoihin ja ytimeen kuuluu ”rohkaiseminen toivoon”. Mitä kaikkea toivo oikeastaan on? Mitä se merkitsee auttajalle itselleen? Miten hän sitä tiedostaa ja sanoittaa? Voiko toivoon löytää uusia näkökulmia? Kannatteleeko toivo kannattelijaa, jonka tehtävänä on rohkaista toista toivoon? Mistä kaikesta me oikeastaan puhumme, kun puhumme toivosta?
Kivineva: Sisäinen luottamus hyvän yhteyden paluuseen.
Pekka Nurmela: Näkökulmia suojaavaan aggressioon. Aggressio elämän jatkuvuutta suojaamassa ja ylläpitämässä
Pastori Pekka Nurmela tarkastelee aggression olemusta erityiskoulutuksen lopputyössään Näkökulmia suojaavaan aggressioon. Tiivistelmässään hän kirjoittaa:
”Hengellisissä yhteisöissä syntyy helposti ihanteita ja ihanteista saattaa muodostua standardeja. Kokemukseni mukaan aggression ilmaisu ei välttämättä mahdu näihin standardeihin. Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että lapsi oppii sanomaan ei liian lähelle tunkevalle ja kykenee ainakin nostamaan käden eteen silloin, kun nyrkit alkavat heilua. Mikäli lapsi omaksuu sellaisen kristinuskon tulkintalinjan, johon itsepuolustus ei tahdo sopia, voi se olla kyseisen yksilön kannalta haitallista. Jos kyky omien psyykkisten ja fyysisten rajojen määrittelyyn on puutteellinen ja ristiriitatilanteissa jää aina kakkoseksi, tulee elämän jatkuvuuden tunne ennen pitkää uhatuksi.”
Mistä puhumme, kun käytämme ilmaisua aggressio tai aggressiivisuus? Millaiset tunteet vaikuttavat aggression taustalla? Mitä aggressio tarkoittaa ja miten se voi ilmetä seurakunnan työntekijän työssä? Nurmela kutsuu lukijan pohtimaan näitä kysymyksiä.
Nurmela: Näkökulmia suojaavaan aggressioon
Juha Tahkokorpi: Tue ja vahvista häntä – rukoushetket sairaalapapin työvälineenä
”Rukouksen laajentaminen rukoushetkeksi, johon kuuluu myös raamatunlukua ja mahdollisesti virsiä, mahdollistaa pyhän kokemisen välittämisen kokonaisvaltaisemmalla tavalla potilaiden ja omaisten elämään”, kirjoittaa Juha Tahkokorpi Sielunhoidon erityiskoulutuksen tutkielmassaan. Tahkokorpi tarkastelee kirjoituksessaan erityisesti kolmea rukoushetkeä: rukoushetkeä sairaan luona, rukoushetkeä kuolevan luona ja rukoushetkeä kuoleman tapahduttua (saattohartaus). Rukoushetkien käsittelyn yhteyteen Tahkokorpi on koonnut kolme esimerkkikertomusta, jotka sisältävät piirteitä hänen sairaalapastorin työssä kokemistaan asioista.
Tahkokorpi tarkastelee tutkielmassaan kysymyksiä, miksi rukoushetkiä vietetään ja millaisiin tilanteisiin niitä tarjotaan, mitä niihin osallistuvat ihmiset tarvitsevat ja odottavat sekä mitä sairaalapapit haluavat rukoushetkien kautta välittää? Näkökulmana tarkastelulle on rukoushetkiin osallistuvien ihmisten todellisuus ja elämäntilanne, joissa vakava sairaus, lähestyvä kuolema tai kuoleman suru tulevat osaksi elämää. Vakava sairastuminen on usein elämää uhkaava kriisi.
Rukoushetki voi olla mielekäs päätös yksittäiselle tapaamiselle tai pidemmälle sielunhoidolliselle keskusteluprosessille. Esimerkkikertomukset toimivat hyvänä tukena sairaalassa tehtävän sielunhoitotyön ymmärtämiselle. Samalla Tahkokorpi antaa käytännön esimerkkejä rukoushetken viettämiseen, mikä voi helpottaa kokemattomammankin työntekijän rukoushetken rakentamista siten, että sen sisältö tukee kriisissä olevan ihmisen selviytymistä.