Ihmisen havainnointikyky on varsin puutteellinen. Terveyden tärkeys huomataan pitkäaikaissairauden puhjettua, lasten persoonallinen ainutlaatuisuus tajutaan heidän muutettuaan pois kotoa, ja luonnon elämää antava voima tunnustetaan ympäristön tuhoudutta riittävän pitkälle. Älyllisen lajin haasteena voisi olla astua tämän kyvyttömyyden yli.
Mielen tasapainoon kiinnittävät tavallisesti huomiota ne, jotka ovat lähellä horjuvuuden reunaa tai joilla on läheisiä siellä. Helpompaa olisi huolehtia siitä rauhallisemmassa elämäntilanteessa. Siksi on hyvä ymmärtää, miten mielentasapaino rakentuu, mikä vahvistaa sitä ja mikä horjuttaa sitä.
Jokainen ihminen on omanlaisensa yhdistelmä mielen piirteitä, kehon ominaisuuksia ja elämäntilanteen monimuotoisuutta. Toisaalta ympärilleen katsellessa huomaa, että yksittäisen ihmisen ainutlaatuisuus on melko samantapaista kuin toisillakin. On suhteellisen helppoa löytää mielentasapainoa edistäviä tai haittaavia teemoja, jotka ovat huomionarvoisia useimpien ihmisten kohdalla.
Holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on kolmesta toisiinsa kietoutuneesta elämispuolesta rakentuva kokonaisuus. Mieli, keho ja elämäntilanne tarjoavat jokainen erilaisen tarkastelukulman ihmisen kokonaisuuteen. Mielen tasapainosta puhuttaessa on hyvä muistaa, että se on voimakkaasti kytköksissä kehon ja elämäntilanteen tasapainoisuuteen.
Koukeroinen mieli
Mieli on monimutkainen mentaalisten prosessien kokonaisuus. Muistot ja tavoitteet asuvat mielessä, samoin merkitykset ja tulkinnat. Mieli arvioi, valikoi ja suuntaa toimintaa. Pieni osa mielen toiminnasta on tiedostettua, ja suurin osa tiedostamatonta. Tiedostetun ja tiedostamattoman välillä tapahtuu mielteiden virtausta suuntaan ja toiseen.
Tasapaino käsitteenä sijoittuu ääripäiden välillä. Tasapainossa vastakkaisia asioita on yhtä paljon, tai asioita on sopiva määrä. Ruotsinkielinen käsite lagom kuvaa hyvin tasapainoa. Epätasapaino puolestaan on sitä, että jotakin liikaa tai liian vähän. Epätasapaino voi myös olla liian suurta tai hallitsematonta liikettä.
Ihmiselämä on luonteeltaan aina jännitteistä. Tiedostamme syntyneemme tahtomattamme ja kuolevamme väistämättä jonain päivänä. Tunnistamme mielikuvituksemme ulottuvaisuuden ja voimavarojemme rajallisuuden. Näemme ympärillämme, miten koko ekosysteemi on kautta historian kärsinyt ihmiskunnan ahneudesta ja piittaamattomuudesta, ja samalla tiedämme kuuluvamme tuohon lajiin.
Mielen tasapaino ei voi perustua siihen, että kaikki asiat olisivat kunnossa, koska sellaista tilannetta ei koskaan tule. Henkilökohtaisen elämän tragediat vaikuttavat toisissa tasapainoa horjuttavasti ja toisissa eivät. Yleinen maailman epämääräisyys lisää toisten ahdistusta, mutta toisten kohdalla ei käy näin. Hyvinvointi tai vastoinkäymisten vähäisyys ei näytä automaattisesti johtavan mielen tasapainoon. Ahdistuneisuutta löytyy myös yltäkylläisyyden ja vaivattomuuden keskeltä.
Informaatiotulva ja ylenpalttiset aistiärsykkeet huonontavat mielen tasapainoa pidemmän päälle, samoin kiire, pitkittynyt stressi ja yliyrittäminen. Mieli tarvitsee sopivasti toimintaa ja haasteita, ja sen pariksi sopivasti lepoa ja hiljaisuutta. Yleensä nimenomaan lepo ja hiljaisuus jäävät liian vähälle.
Mieli tarvitsee riittävän selkeän ajatuksellisen järjestelmän tai elämänkatsomuksen, jota vastaan peilata elämän kummallisuutta. Muuten asioiden perimmäinen kaoottisuus saattaa muodostua ahdistavaksi. Toimiva elämänkatsomus on sopivasti käytännössä kiinni ja sopivasti joustava uusille käänteille.
Pelkkä pohdinta ei yleensä selkeytä mieltä. Tarvitaan kiinnittymistä yhteisöön, ystäväpiiriin ja perheeseen tai sukuun. Oman kehollisuuden tunteminen ja sovussa olo sen kanssa edistää mielen tasapainoa. Myönteinen suhde omaan elämänpiiriin syntyy usein mielekkään tekemisen kautta.
Tasapainoa askel askeleelta
Helpoiten mielen tasapainon rakentamiseen pääsee käsiksi miettimällä omaa elämäntilannetta. Mitä mieltä hoitavia ja mitä mieltä kuluttavia piirteitä elämäntavassani on? Minkä kanssa koen toivottomuutta, ja mikä tuo minulle iloa ja hyväntuulisuutta? Mikä saa minut tuntemaan oloni turvalliseksi?
Joskus on vaikeaa suhtautua omiin toiveisiin. Osa niistä on toteuttamisen arvoisia, ja osa on parempi jättää unelmatasolle, mutta kumpaan ryhmään mikäkin unelma kuuluu? Ihminen, joka saavuttaa kaiken, mitä haluaa, on harvoin tyytyväinen elämäänsä.
Julkisuudessa puhutaan paljon onnellisuudesta. Se ei kuitenkaan ole jotain, mitä voisi tavoitella mielekkäästi, vaan pikemminkin hyvän elämäntavan sivutuote. Onnellisuuden etsimistä hyödyllisempää onkin kysyä, mitä hyvää voisin saada aikaan, lähipiiristä alkaen. Ihminen, joka käyttää pääosan energiaansa hyvän ja kauniin edistämiseen, kokee elämänsä yleensä mielekkääksi.
Liika itseensä keskittyminen vähentää mielen tasapainoa, samoin omien tarpeiden ja toiveiden unohtaminen. Samoin on touhuamisen kanssa. Toimettomuus luo tarkoituksettomuuden tunnetta, ja kiireisyys tuo väsähtämistä. Tasapainon etsimisestä on siis kysymys.
Nykyään isona haasteena on elämän pirstaloituminen. Koetamme tehdä hyvin monia asioita, olla monessa mukana ja saada aikaan paljon. Iso osa elämästä tulee vedettyä puolijuoksua. Sellaisesta ei yleensä jää hyvä maku suuhun.
Harjoitus tekee mestarin
Oman elämäntavan tarkastelun ja tarpeellisten muutosten tekemisen lisäksi mielen tasapainoa rakentaa säännöllinen harjoitus. Samaan tapaan kuin lihasvoiman tai kestävyyden kasvattaminen vaatii kurinalaista kehollista harjoittelua, myös mielen tasapainon rakentaminen on sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä vaativa laji. Siinä harvemmin kehittyy asiaan paneutumatta.
Yksi hyvä harjoitus on säännöllinen mietiskely. Joku nimittää sitä hiljentymiseksi tai pysähtymiseksi, toinen rukoukseksi. Olennaista on, että siitä saa itselleen päivittäisen tavan. Se voi toteutua tyynyllä istumisena, metsäkävelynä, ikkunasta tuijotteluna, puutarhassa oleiluna tai saunan lämmössä rauhoittumisena. Tapoja on monia, ja niitä voi vaihdella – pääasia on, että harjoitus ei jää pelkäksi aikomukseksi.
Mietiskellessä pysähdytään hetkeksi hiljaisuuden ja ei-tekemisen äärelle. Kuunnellaan omaa hengitystä, annetaan tilaa pelkälle olemiselle. Havaitaan se, mitä ympärillä näkyy ja kuuluu, mutta ei olla sen vietävissä. Irrottaudutaan tavoitteellisuudesta ja suorittamisesta.
Tottumattomalle harjoitus on alussa haastava, kuten kaikki harjoitukset. Mutta taito kasvaa harjoituksen myötä. Samoin mielen tasapainoisuus.
Kimmo Nieminen