On tuttua ja ymmärrettävää, että autosta pitää huolehtia. Jos omistaa auton ja ajaa sillä, on luontevaa tankata, lisätä lasinpesunestettä, tarkistaa öljyjä ja seurata auton mittaristoa. Säännöllisin väliajoin autoa käytetään huollossa ja katsastuksessa, ja sitä pestään ja imuroidaan.
Melkein yhtä tavallista on ymmärtää rakennuksista huolehtimisen merkitys. Enemmistö omakotitalon tai mökin omistajista kiertelee silloin tällöin rakennustaan, tutkii sadevesikaivoja ja rännejä, puhdistaa vesikouruja, öljyää terasseja ja tyhjentää keskuspölynimurin säiliötä. Sisällä maalataan ja tapetoidaan ja viritellään lähiverkon reititintä.
Motivaatio yltää niin pitkälle, että tarvittaessa opetellaan uusia taitoja ja toimintatapoja. Miten puhdistetaan astianpesukone tai miten saadaan led-valonauha asennettua keittiön kaapistojen alle. Tai aletaan lopulta sulkea pesukoneen hana käyttökertojen välillä, kun kerran kodin paloturvallisuusopas siihen kehottaa.
Harvoin kuulee kenenkään kyseenalaistavan auton tai talon kunnossapidon merkitystä. Eikä kunnossapitotoimista yleensä isommasti valitella – ajatellaan, että ne kuuluvat asiaan. Monen mielestä kaikki tuo tarjoaa mielenkiintoista ja palkitsevaa puuhaa. Tuntee tekevänsä jotain konkreettista, jolla on selkeä merkitys.
Entä keho?
Voisi luulla, että omasta kehosta huolehdittaisiin vielä innokkaammin kuin autosta tai asunnosta. Siinähän tuotetaan suoraviivaista ja selkeästi koettavaa hyvinvointia keskelle omaa kokemusmaailmaa. Huolenpidon seuraukset tuntuvat iholla, ja laiminlyöntien tuomat kolotukset leviävät pitkin hermoratoja.
Jostain syystä kovin usein oma fyysinen hyvinvointi laitetaan silti taka-alalle. Puhutaan liikkeelle lähtemisen vaivalloisuudesta tai kuntoilun rasittavuudesta, ja siirretään kehonhuoltoa tuonnemmaksi. Omasta kehosta huolehtimisesta valitetaan paljon enemmän kuin talon tai auton kunnossapidosta.
Varsinkin kiireeseen vedoten sysätään päivittäistä kehosta huolehtimista syrjään. Työssä on niin paljon istuttavaa koneella, ja vapaa-ajalla on niin paljon katsottavaa telkkarista, että ei mitenkään ehdi. Ruutumaailma valtaa alaa, ja ympärillä vellovan informaation ja tavaran paljous passivoi.
Ehkä tarvitaan sen huomaamista, että myös huolenpito kehosta on mukavaa. Sopivanpituinen lenkki tuntuu hyvältä jaloissa ja päässä. Metsän tuoksu keväällä ulottuu lapsuusmuistoihin asti. Kasvimaan muokkaaminen kiinnittää harhailevan mielen omiin juuriin.
Perusasioissa on kaikki
Kehosta huolehtiminen on yksinkertaista. Keho kertoo jatkuvasti mielelle, missä mennään, mikä on kunnossa ja mihin pitäisi saada aikaan muutos. Pitää vain kuunnella sen viestejä. Eivät kolotukset turhaan kolota eikä väsähtäneisyys leviä hermostossa syyttä.
Pitkälle pääsee, kun opettelee tykkäämään kolmesta asiasta: nukkumisesta, monipuolisesta perusruuasta ja ulkoilusta. Ne ovat asioita, jotka tuovat mielihyvää ihan luonnostaan, joten opettelun ei pitäisi olla mahdottoman vaikeaa. Toki jos on aiemmin totuttautunut vastakkaiseen elämäntyyliin, on rutiinien muuttamisessa oma hankaluutensa.
Ihminen nukkuu kolmasosan elämästään. Koko elämän matkalle tasattuna työntekoa on selvästi vähemmän, eli uni on tärkeämpää kuin työ. Levossa voimat palautuvat, aivot huuhtoutuvat ja uudet ajatukset syntyvät. Uni on yksinkertaisin kytkös tiedostamattomaan.
Hyvä ruoka tuo hyvää mieltä. Ja siihen tottuu, mitä syö, joten on viisasta opetella pitämään sellaisesta ruuasta, mikä on terveellistä. Tietoa asiasta ei ainakaan puutu. Ruuan valmistaminen perusraaka-aineista asti itse on hauskaa ja mukavan hidasta. Sopivan ravintomäärän hahmottamisessa auttaa, kun oppii erottamaan nälän tunteen mussutusmielihyvän tavoittelusta.
Ulkoilun suhteen olemme Suomessa hienossa tilanteessa: meillä on paljon tilaa ympärillämme, ja jokamiehenoikeudet mahdollistavat uskomattoman määrän luontoelämyksiä. Ja liikkumistapoja on vaikka millä mitalla. Jos ei satu omistamaan suksia, polkupyörää tai purjevenettä, voi mennä vaikka metsäkävelylle tai juoksemaan tai pelaamaan rantalentopalloa.
Pääasia, että lähtee liikkeelle, eikä vain puhu siitä.
Kimmo Nieminen