Pääkirjoitus

Kuinka avoimin silmin?

Haluamme katsoa ympärillemme avoimin silmin. Mutta silti maailma näyttää useimmiten samalta kuin eilenkin. Kuljemme tuttuja reittejä, seuraamme tuttuja kanavia ja tapaamme tuttuja ihmisiä. Huomiomme kiinnittyy tavallisiin ja turvallisiin asioihin, olivatpa ne myönteisiä tai kielteisiä. Iloinen näkee ilahduttavia asioita, masentunut masentavia. Pelokkaan pelot seuraavat kaikkialle ja huolettoman näkökentässä kaikki on mukavasti.

Tarvitaan jotain silmiinpistävää, riittävän paljon tavallisuudesta poikkeavaa, että havahdumme katselemaan tarkemmin. Silloinkin lähdemme yleensä liikkeelle epäilyn kautta: ei varmaankaan ole niin, että tässä nyt jotain erilaista olisi. Eikös kuitenkin kaikki ole niin kuin aina ennenkin.

Daniel Kahneman mallintaa mielen toimintaa puhumalla kahdesta havaintoja käsittelevästä järjestelmästä. Järjestelmä 1 toimii automaattisesti ja enimmäkseen ponnistelematta. Siihen ei tarvita tahdonalaista säätelyä, emmekä yleensä ole edes tietoisia sen toiminnasta. Se käsittelee malleja ja prototyyppejä, eikä välitä määristä tai todennäköisyyksistä. Vaikutelmia synnyttävän informaation laatu on sille yhdentekevä.

Järjestelmä 2 puolestaan vastaa kriittisestä ajattelusta, epäilystä ja perusteiden arvioinnista. Tavallisesti se on miellyttävässä lepotilassa. Tarvittaessa se kiinnittää huomion ponnistelua vaativiin mielen toimintoihin. Sen kautta meille syntyy kokemus toimijuudesta, keskittymisestä ja valintojen tekemisestä.

sokkeloiset juuret
Kuva: Kimmo Nieminen

Järjestelmä 1 käy koko ajan läpi aistiemme kautta tulevaa valtavaa informaatiovirtaa. Se tuottaa jatkuvasti ehdotuksia järjestelmä kakkoselle: vaikutelmia, intuitioita, intentioita ja tunteita. Yleensä järjestelmä 2 omaksuu ykkösen ehdotukset lähes sellaisinaan. Kun näin käy, kakkosen vahvistamat vaikutelmat muuttuvat uskomuksiksi ja impulssit tahdonalaiseksi toiminnaksi.

Kun järjestelmä 1 joutuu vaikeuksiin, se pyytää kakkoselta tukea yksityiskohtaisempaan prosessointiin senhetkisessä ongelmassa. Tehokas työnjako minimoi ponnistuksen ja maksimoi suorituksen. Järjestelmä 2 kuvittelee olevansa pääosassa, mutta todellisuudessa valintoja ohjaa ykkönen. Vain kakkonen pystyy hoitamaan tehtäviä, jotka edellyttävät ponnistelua ja itsehillintää.

Ykkösen ja kakkosen yhteistyö toimii useimmiten hyvin. Niiden yhteinen ponnistelun minimointi tuottaa kuitenkin virheitä ajattelussa. Emme katsokaan maailmaa avoimin silmin, vaan näemme sen, mitä olemme tottuneet näkemään, tai mitä toivomme näkevämme. Mielen pyrkimys tiedonkäsittelyn vaivattomuuteen johtaa siihen, että toistuva ja selkeästi ilmenevä kokemus tuntuu tutulta ja todelta, ja hyvä mieliala tai virittynyt ajatus saa tarkastelukohteen vaikuttamaan helpolta ja hyvältä.

Tavallisia ajattelun virheiden lähteitä ovat:

  • laiskuus: järjestelmä ykkösen arviota ei viitsitä tarkistaa kakkosella, koska se vaatisi ponnistelua
  • kehystäminen ja virittäminen: aikaisemmat assosiaatiot ohjaavat ajattelua
  • tavallisuuden ja kausaalisuuden odotus: oletamme, että tavallinen jatkuu ennallaan, ja että peräkkäisistä asioista ensimmäinen aiheutti toisen
  • normaalin muodostus: viimeaikaiset tapahtumat korostuvat tulkinnassa
  • kuormittuneisuus: kun järjestelmä 2 on kuormittunut, uskomme lähes mitä tahansa
  • vahvistusharha: havaitsemme asioita, jotka vahvistavat omia käsityksiä
  • liioiteltu emotionaalinen johdonmukaisuus: oletamme, että mukava tyyppi on muutenkin hyvä ja osaava
  • tietojen aukkojen täyttö arvauksilla: tehdään hätiköityjä päätelmiä rajallisista todisteista; alkuperäinen kysymys korvataan helpommalla ja vastataan siihen
  • perustason laiminlyönti: harvinaisia ilmiöitä tarkastellessa unohtuu, mikä on tavallista ja todennäköistä
heinät syys
Kuva: Kimmo Nieminen

Avoimin silmin kulkemisen taitoa voi kehittää. Omia ajattelun virheitä voi tunnistaa ja opetella vähentämään. Se vaatii vaivannäköä ja harjoittelua, mutta ennen kaikkea se vaatii riittävästi tyhjää tilaa: kiireisyyden vähentämistä ja pysähtymistä elämän eri ilmiöiden äärelle.

Sielunhoito voi olla yksi tällainen pysähtymisen paikka. Samoin moni muukin sielunhoidollinen tilanne, kuten rauhallinen kahvihetki ystävän kanssa. Samoin kävelyretki metsässä, tai kiireetön saunailta, tai vaikkapa konsertti tai jumalanpalvelus. Olennaista on se, että malttaa huolellisesti kuunnella mitä molemmilla mielen järjestelmillä on sanottavana.

Kimmo Nieminen

▶️ Linkki 2/2020 sisällys