Vammaiset ihmiset poikkeusoloissa

Katri Suhonen, asiantuntija, saavutettavuus ja vammaiset, Kirkkohallitus

Katri

”- Olen laatinut sellaista listaa. Olen laittanut siihen ylös asioita, joita olen. Tai siis olen kirjannut ylös niitä asioita, joita olen sen lisäksi, että minulla on tämä vaikea liikuntavamma ja tähän oireyhtymään liittyviä juttuja. Nehän näyttää aika karuilta, jos lähdet lukemaan potilasasiakirjoja.

-No niin minäkin olen! Jotenkin, kun oli tuossa keväällä puhetta, että ketä sitten hoidetaan, jos tehohoitopaikoista on pulaa, ajattelin että on pakko kirjoittaa ylös niin diagnoosi, mutta tuo muukin. Että vaikka paperilla näyttääkin, että onkohan tuo elämä millaista tuollaisella terveyshistorialla, niin kerron varmuuden vuoksi että on. Että jos käy niin, että sairastunkin niin pahasti etten itse voi puhua ja kertoa. Siis sen, että olen muutakin.

Käyn töissä, mulla on ystäviä, perhe ja olen ihan hyödyllinen ja mulla on hyvä elämä. Niiku elämisen arvoinen.”

Korona ja kevät nostivat esille mm. edellä mainitun kaltaisia keskusteluja vammaisten ihmisten keskuudessa poikkeusolojen edetessä. Vammaiset ihmiset ja heidän lähipiirinsä pohtivat sairauden vakavuutta ja sitä mitä se heidän elämässään merkitsi. Oma selviäminen terveyshistorian valossa, läheisten ystävien selviytymisen mahdollisuudet, hoitoon ja vakavaan sairauteen liittyvät kysymykset nousivat osalla ihmisiä esille voimakkaina. Yksinäisyys lisääntyi etenkin niiden vammaisten henkilöiden kohdalla, jotka asuvat yksin. Vammaisten ihmisten asema usein yhteiskunnan heikompiosaisimpiin kuuluvana, sai korona-kevään myötä jälleen uusia tasoja ja ulottuvuuksia. Kysymys ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista nousi jälleen ja uudella tavalla keskiöön.

Hoidonrajaukset olivat yksi teema, joka nostettiin keskusteluun keväällä. Aihe ei ole millään tapaa uusi, vaan se nousee eri järjestöissä näkyviin tasaisin väliajoin, kun esimerkiksi lakimiehiin ollaan yhteydessä siitä, että perheeltä ei ole kysytty hoidon rajauksesta tai on kirjattu asia papereihin siten, etteivät perheet ole täysin käsittäneet mistä on kyse kuin vasta itse hoitotilanteessa. Epäkohtia on ollut, on edelleen ja tulee olemaan. Vammaiset ihmiset ja heidän läheisensä ovat olleet tänä keväänä huolissaan, saavatko he hoitoa, jos tilanne olisi niin hankala, että kaikkia ei voitaisikaan hoitaa esimerkiksi hengityskoneessa, vaan valintoja pitäisi tehdä. Tähän huoleen ovat myös kirkon vammaistyöntekijät ottaneet osaa keskusteluissa eri foorumeilla. Kirkossa jokaisella ihmisellä on luovuttamaton ihmisarvo ja jokainen ihminen on Jumalan luomana arvokas.

Korona toi mukaan uudenlaista köyhyyden ilmentymää ja yksinäisyyttä. Erityisesti tukiasumisen piirissä yksin asuvat kehitysvammaiset henkilöt olivat hyvin yksinäisiä. Heille koitui myös uudenlaisia toimeentulon vaikeuksia, kun päivätoiminnan yhteydessä tarjottavaa lounasta ei enää ollutkaan. Kehitysvammaisia henkilöitä hakeutui ruokapankkeihin, sillä päivittäin väliin jäävä ja tarjottu lounas teki ison loven entuudestaan jo pieniin käytössä oleviin varoihin.

Kirkon kehitysvammaistyön papit ja diakoniatyöntekijät olivat aktiivisesti niin puhelimitse, WhatsAppin kuin Messengerinkin välityksellä yhteydessä kehitysvammaisiin henkilöihin. Yhdeksi ulottuvuudeksi nousi Kakkois-Suomen kehitysvammaistyön papin alkuideasta käynnistynyt valtakunnallinen Kirkko selko YouTube-kanava, joka Jumalanpalvelusten, hartaushetkien, tietoiskujen, toimintatuokioiden (esim. askartelujen muodossa) oli selkokielinen henkinen ja hengellinen tuki poikkeusoloissa. Kanava itsessään oli sielunhoitoa parhaimmillaan yhteyden ja toivon välittäjänä. Näkövammaistyöntekijät pyörittivät alueellisia soittorinkejä näkövammaisille, joissa työntekijät ja tutut vapaaehtoiset soittelivat näkövammaisille henkilöille. Viittomakielisessä työssä kuurojen papit ja kuurojendiakoniatyöntekijät perustivat valtakunnallisen sielunhoitolinjan Lapuan kuurojenpapin ajatuksesta. Linjalla oli WhatsAppin välityksellä päivystyksessä työntekijät ympäri Suomea. Viittomakielisestä päivystyksestä tiedotettiin viikoittain mm. Facebookissa. Viikoittain kerrottiin päivystysajat ja henkilöt kuvineen olivat mainoksissa viestimässä, kuka milloinkin on vastaanotossa päivystämässä.

Useisiin vammaisten ihmisten asumisyksiköihin ei päässyt paikan päälle pitämään hartaushetkiä ja moni henkilö oli riskiryhmään kuuluvana myös mahdotonta tavata edes ulkona. Kekseliäs esimerkki viittomakielisestä hartaudesta löytyi Turusta, jossa työntekijät pitivät ikkunan läpi hartauden viittomakielisille vanhainkokodin asukkaille.

Vammaiset ihmiset joutuvat Suomessa helpoimmin seksuaalisen väkivallan uhriksi ja valitettavasti myös kevään korona-aika ei tuottanut tässä poikkeuksia. Netin kautta tapahtui tilanteita, joiden takia joitakin kehitysvammaisia nuoria naisia joutui lopulta hyväksikäytetyiksi eri puolilla Suomea. Yhteydenotot kehitysvammaistyön pappiin olivat monille ainoana kanavana kertoa asiasta.

Korona ei ole kadonnut mihinkään, vaan tätä kirjoittaessa uumoillaan uuden aallon tuloa. Vammaisten ihmisten asema on usein vammattomia ihmisiä huonompi yhteiskunnassa. Rakenteet ovat sellaiset, että vammaiset ihmiset tulevat yhä eri tavoin syrjityiksi. Ihmisoikeudet kuuluvat kuitenkin kaikille. Kirkko on sellainen paikka, joka itseymmärrykseensäkin perustaen vastustaa syrjintää ja sortavia rakenteita. Tietyllä tapaa vammaisten ihmisten sielunhoitoon liittyvät kysymykset eivät ole muuttuneet mihinkään. Yhä ja edelleen ihmisoikeudet eivät ole samat kaikille. Niin tulisi olla. On tärkeää tehdä näkyväksi epäkohtia. On tärkeä pysähtyä, kohdata, kuunnella. Pystyä olemaan rinnalla. Kirkon vammaistyöntekijät ovat vammaisten ihmisten ja heidän lähi-ihmistensä rinnalla oli tuleva millainen tahansa kertomassa toivosta ja siitä, että Jumalan kämmenellä on jokainen.