Ulla Siirto, asiantuntija, monikulttuurisuus ja maahanmuuttajat, Kirkkohallitus
Monikulttuurisuus muuttaa lähiyhteisöjämme
Elämme yhä monikulttuuristuvammassa yhteiskunnassa. Ihmiset siirtyvät paikasta toiseen esimerkiksi opiskelun, työn, perhesuhteiden tai pakon sanelemina. Vuorovaikutus maailmanlaajuisesti on lisääntynyt ja helpottunut. Voimme olla reaaliajassa yhteyksissä toiselle puolelle maapalloa. Ihmisten liikkuminen ja yhteisöjen monikulttuuristuminen eivät kuitenkaan sinällään synnytä välttämättä vuorovaikutusta erilaisten ihmisten välillä, ellei ole kohtaamisen paikkoja. Ihmiselle on nimittäin tyypillistä hakeutua samankaltaisten seuraan.
Monissa maissa on syntynyt eri maahanmuuttajaryhmien omia asuinalueita. Puhutaan segregaatiosta. Suomessa segregaatiota on yritetty välttää rakentamalla uusia asuinalueita sellaisiksi, että niissä on monentyyppistä asumispohjaa. Näin samoille asuinalueille sijoittuu sekä vähävaraisia että keskituloisia. Silti asuinalueille on tyypillistä vähintäänkin ajan kuluessa eriytyä.
Maahanmuuton seurauksena ihmiset sijoittuvat kuka mihinkin, vain pakolaisten, erityisesti kiintiöpakolaisten sijoittaminen on säänneltyä. Kunnat tarjoavat ELY-keskuksille kotikuntaa pakolaistaustaisille kunnallisten luottamuselinten päätösten mukaisesti. Näin pakolaistaustaiset sijoittuvat eri kuntiin voimatta paljoakaan vaikuttaa siihen, mihin joutuvat. Tästä aiheutuu sekundaarimuuttoa, jonka seurauksena kotikunnan saaneet ihmiset etsivät uutta asuinpaikkaa sieltä, missä on muitakin samaan kulttuuripiiriin kuuluvia ja missä on paremmat mahdollisuudet työllistyä tai saada koulutusta.
Yhteisömme monikulttuuristuvat halusimme sitä tai emme. Lähiseudulle saattaa avautua vastaanottokeskus tai tulla uusia työpaikkoja tarjoava yritys. Kaikki työt eivät enää kelpaa Suomessa syntyneille, vaan niihin tehtäviin on haettava ihmisiä ulkomailta. Näin on tapahtunut esimerkiksi rakennus-, siivous- ja hoiva-alalla. Kesäisin myös maaseudut monikulttuuristuvat ulkomaalaisten kausityöläisten vuoksi.
Omaan asuinyhteisöön saattaa asettua asumaan muualta tulleita ja työtovereina saattaa olla muista kulttuureista tai uskontotaustoista tulevia. Perheen lapsilla saattaa olla päiväkodeissa tai kouluissa erinäköisiä tovereita. On siis ajankohtaista miettiä, miten itselle vieraan kanssa voi päästä vuorovaikutukseen.
Eri kulttuuritaustoista tulleiden kohtaaminen
Sosiaalitieteissä tunnetaan kaksi kohtaamiseen liittyvää teoriaa: konfliktiteoria ja kontaktiteoria. Konfliktiteorian mukaan vieraan kohtaamisessa lisääntyvät myös mahdollisuudet erilaisiin konflikteihin. Kontaktiteoria puolestaan näkee kontaktien edistävän vuorovaikutusta ja toisen ymmärtämistä. Alkuperäisessä ideassaan Gordon W Allport (1954) esitti kuitenkin kohtaamiselle tiettyjä edellytyksiä, joita ovat kohtaamisen osapuolten statuksellinen tasavertaisuus, yhteiset päämäärät, kilpailuvapaa yhteistyö, yhteistyötä tukevat viranomaiset sekä henkilökohtainen vuorovaikutus. Molemmilla näkemyksillä on kannattajansa. Tahot, jotka näkevät monikulttuurisuuden uhkana, käyttävät hyväkseen konfliktiteoriaa: olemme liian erilaisia pystyäksemme elämään yhdessä.
Kristinuskossa perustamme näkökulmamme luomisessa ja syntyneeseen ja lunastuksessa vahvistettuun ihmisarvoon. Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Miksi sitten on niin vaikea tutustua vieraaseen? Ennakkoluulot kuuluvat ihmisluontoon ja joskus suojelevat meitä. Ennakkoluuloja on siis työstettävä, etteivät ne estä meitä tutustumasta toisenlaisiin ihmisiin. Ennen kuin ennakkoluuloja pääsee työstämään, niistä on tultava tietoisiksi. Tietoiseksi tuleminen saattaa olla pitkä prosessi. Se vaatii myös peilikseen kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Tietoiseksi tuleminen auttaa myös näkemään sen, miten paljon oma kulttuurimme, kasvatuksemme ja tapamme ajatella vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme toisiin ja miten kuvittelemme heidän ajattelevan ja suhtautuvan. Erityisesti tästä oman taustan vaikutuksesta tietoiseksi tuleminen auttaa meitä ymmärtämään muita kysymällä heiltä itseltään, mitä he ajattelevat ja miten suhtautuvat asioihin. Samastakin kulttuuritaustasta tulevilla voi olla hyvin erilaiset näkemykset asioista johtuen esimerkiksi koulutuksesta tai yhteiskunnallisesta statuksesta lähtömaassa. Tämän vuoksi on aina hyvä kysyä eikä olettaa.
Tehdessäni Hanna Niemen (2017) kanssa tutkimusta luterilaisten seurakuntien toiminnasta turvapaikanhakijoiden parissa vuoden 2015 tilanteesta huomasimme, miten monet turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevät tunsivat rikastuneensa samalla, kun itse antoivat aikaansa ja taitojaan turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelyyn. Rikastuminen tapahtui erityisesti erilaiseen kulttuuriin tutustumisen kautta, mutta myös sen lämmön ja vuorovaikutuksen kautta, jonka tulijat toivat mukanaan.
Toisenlaisen kuvan vuorovaikutuksen merkityksestä samaisesta tutkimuksesta saa tilanteista, joissa asuinalueille/seurakuntaan tuli hätämajoitusta tai vastaanottokeskus pikavauhtia. Asukkaita kutsuttiin asukasiltoihin, jotta voitiin kertoa tulevasta tai jo tulleesta isosta muutoksesta paikkakunnalla. Teimme tutkijakollegani Hannan kanssa huomion, että niillä paikkakunnilla, joissa asukasillan järjestäjillä oli halua ja kykyä ottaa vastaan ja kuunnella asukkaiden pelkoja ja huolia turvapaikanhakijoiden tulemisesta, pystyttiin rakentamaan positiivista yhteistyötä asukkaiden ja vastaanottokeskuksen/hätämajoituksen välillä. Sen sijaan paikkakunnilla, joissa kriittiset tai vihaiset äänet vaiennettiin sanomalla, että nyt keskustellaan vain faktoista, kyräilevä ilmapiiri jäi elämään.
Ihmisten pelkojen, ennakkoluulojen ja vihan kuuleminen on tärkeä osa vuorovaikusta varsinkin, kun on kysymys itselle vieraasta ja pelottavasta ja jonka ympärille saattaa olla syntynyt paljon huhupuhetta ja vastakkainasettelua. Sielunhoitajalta ja meiltä muiltakin kanssaihmisiltä odotetaan silloin kykyä siirtää omat käsitykset syrjään ja kuunnella tuohtunutta, jotta on mahdollista päästä keskustelemaan tuohtumuksen tai pelon aiheuttaneesta asiasta.
Sama on myös toisinpäin, Suomi voi tuntua tänne tulijasta vieraalta, hänellä voi olla pelkoja tai hän voi ottaa kontaktia sellaisella tavalla, johon ei olla totuttu. Esimerkiksi muuallapäin maailmaa tervehditään itsestäänselvemmin vastaantulijaa, naapuria tai samaan hissiin sattuvaa. Meilläkin nämä ovat olleet hyviin tapoihin kuuluvia asioita, jotka kaupungistumisen myötä ovat osin päässeet häviämään. Tällainen vähäeleisyys ja mykkyyskin voivat tuntua tulijasta vihamieliseltä.
Solidaarisesta yhdessä elämisen ideasta tukea vuorovaikutukseen
Olen jo monta vuotta saanut olla mukana Luterilaisen Maailmanliiton conviviality-prosessissa (Addy 2013; Siirto 2015). Conviviality on vähän hankalasti suomeksi kääntyvä. Sen alkuperä on espanjankielisessä maailmassa: sanalla convivencia on kuvailtu aikakautta, jolloin juutalaiset, kristityt ja muslimit elivät sovussa Espanjassa ennen juutalaisvainoja ja maurien karkotusta. Olemme prosessissa pyrkineet tutkimaan sitä, mitä conviviality voisi olla nykypäivän maailmassa. Käsitteellä on kaksi ulottuvuutta. Ensinnäkin se viittaa yhdessä elämiseen ja toiseksi se viittaa omastaan jakamiseen. Siitä voisikin puhua suomeksi solidaarisena yhteiselämänä.
Solidaarisen yhteiselämän opettelu on ajankohtaista aina. Polarisoituvat asenteet ja vihapuhe ovat ajassamme valitettavan vahvasti läsnä. Tämän päivän yhteiskuntaa haastavat aivan eri asiat kuin aiemmin ja kuitenkin lähtökohdiltaan on kysymys samoista asioista: siitä miten tulemme toistemme kanssa toimeen ja rakennamme yhteistä elämää. Solidaarisen yhteiselämän ytimessä on ihmisarvon näkeminen toisessa ihmisessä: jokainen on Jumalan kuva ja siksi arvokas. Toisenlainen ihminen heijastaa Jumalasta jotain sellaista, mikä on ehkä minulle itselleni tuntematonta ja josta voin oppia. Kun turvapaikkatutkimukseen (Niemi & Siirto 2017) haastattelemamme työntekijät ja vapaaehtoiset eri seurakunnista kuvasivat elämänsä rikastuneen kohtaamisissa turvapaikanhakijoiden kanssa, on kysymys lahjasta, jonka voimme saada ja vastaanottaa yhä uudelleen.
Toisille meistä on varsin luontevaa tutustua itselle vieraisiin, toiset meistä taas tarvitsevat jonkun syyn ryhtyäkseen juttusille vieraasta kulttuurista tulevien ihmisten kanssa. Itsensä voi järjestää myös tilanteisiin, jossa pääsee kohtaamaan itselleen vieraita ihmisiä, kulttuureja ja uskontoja esimerkiksi ryhtymällä vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi.
Monet saattavat kuvitella, että vieraasta kulttuurista tai uskonnosta tulevan kohtaamiseen vaaditaan jotain erityisiä taitoja. Aloitin itse työn maahanmuuttajien parissa 1990-luvun alussa, jolloin ei vielä ollut koulutusta monikulttuurisuudesta. Opin kohtaamista yrityksen ja erehdyksen kautta. Matkan varrella toki koulutustakin alkoi olla ja niihin osallistuin, mutta huomaan jatkuvasti korostavani sitä, että vaikka erilaisista koulutuksista onkin hyötyä, niin silti hyvä lähtökohta on uskaltautuminen kohtaamaan ja vuorovaikutukseen. Kaikkea ei voi koskaan tietää, varsinkin kun samankin kulttuurin sisällä voidaan ajatella niin monella tavoin samasta asiasta. Siksi hyvä ohjenuora onkin kysyä asianomaiselta itseltään, mitä hän ajattelee tai miten hän toivoo tulevansa kohdatuksi. Samalla on mahdollista tutustua ihmiseen, persoonaan, kulttuurin ja uskonnon takana.
Lähteet
Addy, T. (ed.) (2013). Seeking conviviality. Re-forming Community Diakonia in Europe. Lutheran World Federation. https://www.lutheranworld.org/content/resource-seeking-conviviality
Allport, G. W. (1954). The nature of prejudice. Cambridge, MA: Perseus Books.
Niemi, H. & Siirto, U. (2017) Hätämajoituksesta Aleppon kelloihin. Evankelis-luterilaisten seurakuntien turvapaikkatyö Suomessa. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 49.
Sherif, M.; Harvey, O.J.; White, B.J.; Hood, W. & Sherif, C.W. (1961). Intergroup Conflict and Cooperation: The Robbers Cave Experiment. Norman, OK: The University Book Exchange, 155–184.
Siirto, U. (2017). Conviviality: A Core Value of Diakonia. Teoksessa Burghardt, Anne (ed.): Human Beings –not for sale. LWF guide material to the themes of the 500th anniversary of the Reformation LWF. https://www.lwfassembly.org/sites/default/files/resources/DTPW-2017_Booklet_Human_Beings.pdf , 55-62.