Vuosi koronan kurimuksessa

Pääkaupunkiseudulla on toiminut vuodesta 1983 eri järjestöjen ja uskonnollisten yhdyskuntien puhelinauttajien yhteistyöverkosto, mikä on edelleen voimissaan. Nimi on laajennettu kuvaamaan paremmin nykyistä toimintaa: Pääkaupunkiseudun puhelin- ja verkkoauttajat. Mukana on nykyisellään 23 eri organisaatiota. 

Verkoston merkittävin tapahtuma on jokavuotinen koulutuspäivä, mikä on järjestetty vuosikymmeniä Helsingin seurakuntien talolla. Engel-salissa on hyvät puitteet ottaa vastaan yli sata osallistujaa, jotka voivat jakaantua myös kokoushuoneisiin kohtaamaan ja kuulemaan muiden tahojen päivystäjiä. Monien osallistujien mielestä päivien parasta antia onkin ollut ajatusten vaihto itselle vieraan järjestön edustajien kanssa. Verkoston koulutustyöryhmä on työstänyt kunkin vuoden teemaksi erilaisia auttajatahoja yhteisesti koskevaa ilmiötä tai aihetta. Tänä vuonna se oli Vuosi koronan kurimuksessa. 

Korona on koetellut erityisesti väkirikkainta pääkaupunkiseutua. Kevään 2020 koulutuspäivämme siirrettiin syksyyn. Päätöstä tehtäessä kuviteltiin, että viimeistään marraskuussa voimme taas kokoontua. Toisin kävi, koronan toinen aalto muutti suunnitelmat ja toteutimme kyllä Seksuaalisuuden kohtaaminen auttavassa puhelin- ja verkkotyössä -päivän, mutta verkon välityksellä. Viime syksynä toivoimme, että tänä keväänä voisimme kokoontua, mutta koronan kolmas aalto vei meidät jälleen verkkoon.  

Maaliskuinen lauantaiaamu aukeni harmaana, mikä tuotti minulle tyytyväisen mielen: ainakaan kevätsää ei kilpaile tänä vuonna lähes 80 ilmoittautuneen osallistumismotivaation kanssa. Verkkokokoontumisten yksi kehno puoli on siinä, että kynnys jäädä pois on aika matala. Kun verkostomme puheenjohtaja, Anders Hulden, Väestöliitosta avasi koulutuspäivän tervehdyssanoillaan, olivat panelistit salissa maskiensa takana ja kuutisenkymmentä osallistujaa saanut verkkoyhteytensä kuntoon. 

kukat ikkunalla
Kuva: Outi Niemi

Huoli nuorista ja ikäihmisistä 

Helsingin seurakuntien oppilaitospappi, toimittaja Lisa Enckell juonsi paneelia, jossa Tatjana Pajamäki (päällikkö, Auttavat puhelimet ja digitaliset palvelut, Mannerheimin Lastensuojeluliitto), Miguel Reyes (Tiimipäällikkö Sekasin-chat, Mieli ry) ja Ville Mäkipelto (Pp-vapaaehtoinen) toivat omasta näkökulmastaan esiin, miten korona näkyy, kuuluu ja vaikuttaa auttavassa puhelintyössä.  

Kuulimme karua kertomusta siitä, millaisessa ahdingossa kaikenikäiset yhteydenottajat, pienet koululaiset, heidän vanhempansa, nuoret, aikuiset ja varttuneempi väki on elänyt ja elää tällä hetkellä. 

Lapsia ja nuoria vaivaa mm. epämääräiset pelot, etäkoulu-uupumus, sosiaalisten suhteiden puute, psyykkisen kuorman kasvu ja tulevaisuuden uskon katoaminen – kaikenlainen pahan olon lisääntyminen. Tatjana kuvasi, kuinka liikuttavaa on lasten huoli läheisistään – vanhemmista ja isovanhemmista. Miguel muistutti, että nyt vaaditaan nuorilta sellaista, mihin itse emme olisi pystyneet ja muistutti, että nuoruuteen kuuluu myös mokailu, mikä on sosiaalisten kontaktien vähenemisen myötä viety pois samoin kuin lapsenomaisuus, ilo ja riemu. Yhteinen havainto oli, että mitä elämässä oli ennen, se korostuu nyt: jos vaikeuksia, niin ne ovat entistä raskaampia.  

Ville toi esiin, miten Palvelevalle puhelimelle tyypillisiä eksistentiaalisia ja uskonnollisia kysymyksiä on värittänyt erilaiset uskomukset ja salaliittoteoriat mm. rokotusten osalta. Eksistentiaalinen kysely on kasvanut myös Miguelin edustamassa palvelussa. Nuorille on tärkeää saada etsiskellä: mihin kuulun ja mihin uskon tai en usko – ilman että nauretaan.

Panelistien näkemys oli, että nuorten identiteetin rakentaminen on vaikeutunut, kun oman paikan etsiminen on häiriintynyt. Päivystäjien tehtävä on kannatella ja ottaa vastaan kiukkua ja vihaa, mitä erityisesti nuoret kokevat systeemiä kohtaan. Vuosi pois nuorten tai vanhimpien ihmisten elämässä on aika paljon. Mitä teemme pandemian jälkeen, kun kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä kasvaa?  

Optimismia luo palveluiden kautta saatu havainto: nuorilla on keskinäistä kannattelua ja rakentavaa huolenpitoa. Todettiin, ettei toivoa voi toiselle antaa, se löytyy kohtaamisen kautta. Luotetaan, että tulevaisuus kantaa ja korona-aika integroidaan osaksi omaa elämää. Panelistit toivatkin esiin, miten kriisissä on aina mahdollisuus. 

Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ohella tärkeää on puhelinpalveluiden ylläpitäminen: voi soittaa! Miguel innostui: Vapaaehtoisten määrä luo toivoa! 

veneessä vettä
Kuva: Outi Niemi

Päivystäjän haasteet ja voimavarat 

Iltapäivän luento-osuudessa työnohjaaja, organisaatiokonsultti Riitta Mykkänen-Hänninen käsitteli korona-ajan mukanaan tuomia uusia haasteita päivystäjille.

Hän lähestyi korona-aikaa kriisiteorian valossa. Alussa oli shokkivaihe kuolemanpelkoineen. Reaktiovaiheessa ryhdyttiin toimimaan, nallet ilmestyivät ikkunoille, laulajat parvekkeille, tunteet olivat kovasti pinnalla. Oli hämmennystä, riittämättömyydentunnetta, osattomuutta, mutta myös positiivisia kokemuksia. Käsittelyvaiheessa otettiin haltuun uudet työtavat ja mietittiin, mihin voi vaikuttaa. Uudelleen suuntautumisvaiheessa voidaan katsoa, mitä opittiin – mutta vielä emme ole siinä. 

Riitan arvion mukaan nyt pyörimme vielä shokki-reaktio-käsittelyvaiheessa. Emme voi itse vaikuttaa kovinkaan paljon koronaan. Hän kuvasi toivon ja toivottomuuden aaltoliikettä, mikä on jatkunut vuoden verran ja jatkuu edelleen, kun odotamme ensi kesää. Tunteet vaihtuvat tiuhaan ja olemme niiden kanssa vuoristoradalla. Hän vertasi korona-aikaa kuin pitkän matkan juoksuun, jossa maaliviiva siirtyy aina eteenpäin: sori, vielä pitäisi jaksaa. 

Eristäytymisen vaikutus on hyvin erilainen esim. introvertille ja ekstrovertille persoonalle. Voimavarat ovat eri tavoin koetuksella riippuen mm. kuormittavista tai toisaalta suojaavista tekijöistä tai lapsuudessa opituista reagointitavoista stressiin. Tämä ilmenee polarisaationa: yksillä on vapautunut aikaa edistää omaa hyvinvointia – toisilla taas esim. koti palautumisen kehtona ja paikkana on muuttunut.  

Riitta valotti vapaaehtoisen roolia, mikä muodostuu taustaorganisaation asettaman tehtävän mukaisesti. Hän muistutti, että päivystäjä ei muutu vertaistukijaksi yhteydenottajan ongelman/tuen tarpeen mukaisesti. Vertaistuki on oma palvelumuotonsa, missä päivystäjä on koulutettu vertaisuuden hyödyntämiseen. (Huom. meillä Pp:ssa ei tarjota vertaistukea vaan ammatillisesti ohjattua lähimmäisapua, joten päivystäjämme ovat tänä vuonna olleet uudessa tilanteessa, koska jokainen on samassa ongelmassa osallinen.)

Ihmisillä on kaipuu toistensa luo, myös päivystäjillä. Päivystys antaakin mahdollisuuden kuulla muiden tarinoita ja se tuottaa hyvinvointia myös vapaaehtoiselle. 

On tärkeää, että tunteet tulevat kohdatuksi, niin omat kuin yhteydenottajan. Oman puheen kuuntelu on ihmiselle äärettömän tärkeää samoin kuin päivystäjän empatia, kyky säilyä erillisenä niin, ettei hän samaistu liikaa yhteydenottajan tilanteeseen.  

Tunteet tekevät auttajasta haavoittuvan ja kunkin on löydettävä tapansa irrottautua tarinasta, jonka kuulee. Päivystyksen rytmitys on hyväksi, samoin kuin kunkin päivystyksen jälkeen pohdinta, millaisten tunteiden ja asioiden äärellä olin tällä kertaa ja miten siirryn takaisin omaan elämänpiiriini. 

Myötätuntokyky yhdistää meitä päivystäjiä, samalla on tärkeä hyväksyä itsensä rajallisena. Itsetuntemus on laatutekijä vuorovaikutuksellisessa kohtaamisessa. Väärinymmärrys voi syntyä tavasta tulkita toisen tilanne oman sisäisen maailman kautta. Kyky reflektoida ja hyödyntää palautetta kasvattavat itsetuntemusta. On hyvä olla tietoinen omista tavoista ajatella, tuntea ja toimia, sillä sieltä löytyvät myös voimavarat: Millaista osaamista ja vahvuuksia minulla on tässä asiassa? Entä mitkä ovat heikot kohtani? Auttajalla on lupa tunnistaa ne ja käsitellä niitä. Jos on epämukava olla jonkin tunteen äärellä, rupeaa helposti ohittamaan toisen asiaa, vähättelemään tai olemaan yltiöpositiivinen.

Korona-aika aiheuttaa stressiä ja ylivirittynyt tila saattaa jäädä päälle, jolloin tunne-elämä kallistuu negaatioiden puolelle ja keho voi reagoida viesteillä, joiden ääreen on hyvä pysähtyä.

Samalla kun tunnistaa stressin, kannattaa opetella tunnistamaan myös, mikä sitä kullakin lievittää. Mistä huomaan, että olen kuormittunut? Mitä tarvitsen, että voin hyvin? Stressinsäätelyyn voi vaikuttaa opettelemalla rauhoittumista, esim. luonnosta tai kulttuurista nauttimalla, liikunnalla jne. 

Toiveikkuuden ylläpitämiseksi Riitta antoi vinkin käyttää aikaikkunaa tietoisesti: Voin miettiä, mikä tässä hetkessä on ihanaa tai voin ohittaa mielikuvissani korona-ajan ja tähyillä jotain tulevaisuuden mieluista asiaa. On hyvä havaita, mitä kaikkea on opittu tässä ajassa, sillä uudet tekemisen ja liittymisen tavat voivat olla käytössä myös tämän poikkeusajan jälkeen.

Epäsuomalaisuudesta huolimatta Riitta kannusti reippaasti:

Kehukaa itseänne! Antakaa itsellenne suuri kiitos siitä mitä teette. Teette tärkeää työtä, mitä tässä globaalissa tilanteessa tarvitaan. Huolehtikaa myös itsestänne. Teitä tarvitaan myös tämän akuutin korontilanteen jälkeen. 

Parhaat päivät voivat olla myös edessäpäin! 

Riitta antoi kysymyksiä itsetutkiskelun avuksi:

  • Millaisia myönteisiä / kielteisiä vaikutuksia korona-aika on tuonut elämääni?
  • Millaisia voimavaroja, vahvuuksia ja taitoja olen löytänyt itsestäni vapaaehtoisena/päivystäjänä?
  • Mistä huomaan, että olen kuormittunut?
  • Mitä tarvitsen voidakseni hyvin?
  • Miten huolehdin omasta hyvinvoinnistani?

Raija Narvila
Palvelevan puhelimen toiminnanjohtaja, Helsinki

▶️ Linkki 1/2021 sisällys