Tampereellinen yksinäisyyttä
Suomessa kokee elävänsä koko ajan tai suurimman osan elämästään yksinäisinä 4,3% väestöstä eli Tampereen väkiluvun verran. Yksinäisyydestä on tullut keskeinen hyvinvointi- ja terveysvaje aikamme ihmisille, ja sen myötä merkittävä yhteiskuntapoliittinen kysymys. Suomessa yksinäisyyden yhteys heikkoon terveyteen, toimintakykyyn ja erilaisista elämänkolhuista toipumiseen on huomattu, kun on tutkittu koko väestöä sekä yksittäisiä ryhmiä, kuten mielenterveyskuntoutujia, asunnottomia sekä neulanvaihtopisteiden että leipäjonojen asiakkaita.
Leipäjonojen asiakkaista on joka 4. yksinäinen. Yksinäisyys on merkittävä eriarvoisuuden muoto. Ihmisen perusturvaksi mielletään toiset ihmiset, etenkin läheiset, mutta esim. joka 5. parisuhde on yksinäinen (prof. Kontulan tutkimus). Osteoporoosi ja lääkkeiden runsas käyttö sekä yksinäisyys kytkeytyvät toisiinsa. Dosentti Kiti Myllerin tutkimusten mukaan yksinäisyys näkyy aivoissa. Aivot on myös sosiaalinen elin. Jo ajatus hylätyksi tulemisesta aktivoi aivoissamme saman alueen kuin fyysinen kipu. Tämä voidaan todentaa magneettikuvissa. Tunne yksinäisyydestä on evoluution tapa muistuttaa meitä, ettemme pärjää yksin. Aikojen alussa toinen vartioi luolan suulla toisen levätessä tai hoitaessa jälkeläisiä.
Yksinäisyystutkija John T. Cacioppo väittää, että yksinäisellä ihmisellä on yhtä suuri riski sairastua ja kuolla ennenaikaisesti kuin tupakoijalla, ylipainoisella ja korkeasta verenpaineesta kärsivällä. Merkittävää on, että yksinäisyys on jopa 3 kertaa vaarallisempaa kuin ylipaino. ”Menkää lauantaisin ja sunnuntaisin tavarataloihin sekä ostoskeskuksiin niin näette yksinäisiä ihmisiä, jotka hakevat edes näennäistä joukkoon kuulumisen tunnetta”. Emotionaalinen yksinäisyys on dosentti Juho Saaren mukaan pahinta; kyvyttömyys pyytää apua ja liittyä muihin ihmisiin.
Ja apua ei pyydetä
Yksinpärjäämisen ihanne on meihin suomalaisiin pätevästi iskostettu. Yksinäisyys kulkee käsi kädessä monen kielteisen ilmiön kanssa kuten masennus, pelkotilat, köyhtyminen, heikko itsetunto, heikko itseluottamus, elämänsuunnitelmien vähäisyys, Alzheimerin tauti ja unihäiriöt sekä osteoporoosi. Alttius yksinäisyyteen voi kulkea jopa geeneissä. Ja tämän lisäksi vanhemmat voivat siirtää yksinäisyyden lapsilleen (= sosiaalinen oppiminen ja mallioppiminen). Kun vanhempi on yksinäinen, ovat hänellä usein tavallista heikommat sosiaaliset taidot. Teorian mukaan yksinäisen vanhemman lapsi ei saa mallia esim. vieraiden tervehtimisestä, keskustelun aloittamisesta tai riitojen sovittelusta. Näin alttius yksinäisyyteen kulkee perheessä ja taakkasiirtyminä seuraaville sukupolville.
Lapsen ja nuoren yksinäisyys
Lasten ja nuorten yksinäisyys on usein olosuhteista johtuvaa ja sattumanvaraista, kuten muutto uudelle paikkakunnalle, huonot kaverikokemukset, ujous ja alttius sosiaaliselle ahdistukselle (media). Toisaalta moni myös viihtyy yksin. Nuoren yksinäisyyttä on vaikea tunnistaa. Oman yksinäisyyden myöntäminen ei ole nuorellekaan helppoa. Vanhemman huomio ja kannustus ovat hänelle tärkeitä. Yksinäinen nuori voi ajatella, ettei kukaan ymmärrä häntä.
Yksinäisyys nakertaa nuoren itseluottamusta. Lapsi ja nuori ajattelee helposti, että hänessä on jotakin vikaa. Nuorelle on tärkeää tuntea kuuluvansa joukkoon. Yksinäinen nuori voi ajautua vähättelemään itseänsä tai liittyä jengiin, johon kuuluminen voi olla jopa hengenvaarallista. Vähättely saattaa pahentua kielteisiksi ajatuksiksi itsestä, mikä voi johtaa ahdistukseen, pelkotiloihin ja itsetuhoisuuteen. Kesä on nuorelle yksinäisintä aikaa, koska silloin oppilaitokset ovat kiinni ja monet palvelut kesälomilla.
Perheen varattomuus ei mahdollista nuorelle esim. festareille osallistumista. Nuori saattaa ajautua yksinäisyyteen, kun läheinen ystävä alkaa seurustella tai muuttaa kumppanin kanssa yhteen asumaan. Seurusteleva ystävä ei enää löydäkään aikaa vanhalle ystävälle. ”Eikö kukaan koskaan ihastu minuun, enkö kelpaa” ovat kysymyksiä, joita vanhempi ei ehkä kuule. Moni kaipaa, että tulisi pyydetyksi mukaan. Yksinäisyys on sitä, ettei pysty jakamaan toiveitaan, pelkojaan eikä ihan arkipäiväisiäkään asioita kenenkään kanssa. Jatkuvaa yksinäisyyttä kokee noin kolme prosenttia nuorista. Noin kuusi prosenttia nuorista on tullut jätetyksi muiden yhteisen toiminnan tai porukan ulkopuolelle. Kuluvaan korona-aikaan liittyvät yksinäisyystutkimukset ovat vielä kesken, mutta selvää on, että kriisiaika on jo nyt lisännyt yksinäisyyttä kaikissa ikäryhmissä.
Suomalainen yksinäisyys
Yksinäisyys on suomalaiselle erityisen kipeä ja rankka kokemus. Tutkijat selittävät asiaa välimatkojen kasvamisella ja sukulaisuussiteiden ohentumisella. Tutkija Saaren mukaan suomalaiset eivät ole vielä oppineet uutta, kaupunkimaista tapaa elää toistensa kanssa. Tyypillistä yksinäistä ihmistä ei kuitenkaan voi määritellä. Yksinäisyys on aina ihmisen itsensä kokema tunnetila, se on kokemuksellinen tila sisäisestä autiudesta. Joku pärjää ilman ystäviä, koska puolison kanssa on toimiva liitto tai toista ihmistä ei kymmenenkään ystävää lohduta, jos yhteys esim. lapsiin on katkennut. Joku kokee suuren lapsikatraankin keskellä lohdutonta yksinäisyyttä.
Yllättävää on, että myös liian suuri ystävien määrä voi saada jonkun tuntemaan itsensä yksinäiseksi. Kyse on silloin ns. sosiaalisesta taakasta. Yksinäiset liikkuvat netissä ja sen keskustelupalstoilla. Netti on kuin kaksiteräinen miekka. Uuden ihmisen livenä kohtaaminen voi herättää ahdistusta, epävarmuutta omasta ulkonäöstä ja pelkoa jätetyksi tulemisesta. Psykologit puhuvat menetyksen välttämisen periaatteesta eli ihminen turvaa mieluummin vähän surkeaankin nykyhetkeensä kuin tavoittelee epävarmaa onnea.
Mitä voi asialle tehdä?
Jokainen voi tehdä jotain toisten ja omalle yksinäisyydelle. Pahinta on kehottaa ottamaan itseään niskasta kiinni. Kehotus on Juho Saaren mukaan kiusantekoa. Ylipäätään neuvominen ilman asianosaisen pyyntöä on väkivaltaa. Tämäkin on todennettavissa aivojen kipukeskuksessa kipuna. On heitä, jotka vielä yrittävät tehdä jotain ja heitä, joiden minuutta yksinäisyys on alkanut määrittää. Silloin ihminen rakentaa ympärilleen suojamuurin ja sen uumenista nouseminen omin avuin on vaikeaa, Saari kirjoittaa. Yksinäisyys nousee myös poliittisena ja yhteiskunnallisena asiana esille, koska yksinäiset ihmiset käyttävät paljon muita enemmän julkisia, verovaroin maksettuja terveyspalveluja.
Yhteiskunnallisesti kyse on samanlaisesta asiasta kuin ylipaino, perheväkivalta, tupakointi ja turvavöiden käyttö. Nekin olivat aikanaan ihmisen yksityisasioita, joita yhteiskunta on sittemmin alkanut säädellä. Yksinäisyys on sitä vähäisempää, mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on. Yksinäisyys heikentää yhteiskunnan toiminta- ja kilpailukykyä. Sen poistaminen on yhtä tärkeää kuin vaikkapa valtiovelan poistaminen! Tilastot osoittavat, että yksinäisyys kasautuu tietyille ihmisryhmille kuten vanhukset, etniset vähemmistöt ja vaille opiskelupaikkaa jääneet nuoret. Myös lapsena kiusatuksi tulleet ovat tutkitusti yksinäisempiä aikuisena.
Mistä yksinäisyys oikein johtuu?
Kun yksinäisyys on ahdistavaa tyhjyyttä, kumpuaa se elämän syvistä perusurista. Se sisältää paljon lapsena vaillejäämistä. Kukaan ei silloin kuullut, kukaan ei ole tullut kun esim. lapsuudessa olisi tarvinnut lohtua. Ihminen, pieni vauvakin kehittää omat selviytymismenetelmänsä tarvitsevuuden vajeeseen. Nämä samankaltaiset selviytymiskeinot tulevat automaattisesti käyttöön myöhemminkin elämässä koettaessa ohikatsomista ja erillisyyttä. Se ilmenee koko elämän ajan eritavoin valittamisena ja pyytämisenä, jopa huutamalla apua. Nämä selviytymiskeinoiksi muodostuneet menetelmät ovat usein sellaisia, joita käyttävä väjäämättä tulee torjutuksi. Henkilö näkee aina vain negatiivisia puolia, mikään ei ole hyvin, ja hän ilmaisee sitä luotaantyöntävin keinoin.
Tuolloin sielussa oma vahva uskomus: ”Kukaan ei voi eikä halua auttaa minua”. Elämän haavoittuvuuden kokemukset, vanhatkin kuten kokemus väkivallasta, hyväksikäytöstä, läheisen itsemurhasta ja kokemuspiirissä olleista äkillisistä onnettomuuksista ja näiden kaltaisista tilanteista, henkilö ei ole saanut ajoissa riittävästi apua. Tästä seuraa, että elämän pohjavireeksi voi jäädä outo yksinäisyyden tunnetila. Olotilan juurta ei välttämättä itse tunnista. Hylkäämiset ja erot jättävät haavansa. Jos historiassa on jo muuta haavoittuvuutta, se syvenee. Ihminen ei enää uskalla luottaa. Muodostuu vahva kognitiivinen ajatus ja uskomus: ”Ihmisiin ei voi luottaa”.
Kirkon keskusteluavun avunhakijat tulevat kuvainnollisesti kolmesta ovesta:
- Valittajan ovi
- Mitä täällä on tarjolla? Vaihtoehtojen katselijan ovi
- Työskentelijän ovi
Päivystäjänä on hyvä tunnistaa, mistä ovesta yhteydenottaja tulee ja valita työskentelytyyli sen mukaan. ”Valittajan” tulee saada valittaa. Hän ei ole vielä valmis pohtimaan tilannettaan, ei kuule eri näkökulmia eikä ota neuvoja vastaan. Hän tarvitsee valittajan roolin ainakin jonkun aikaa kohtaamisissa ja elämässään. Kun hän on riittävästi tullut kuulluksi valituksineen, hän voi alkaa katsella vaihtoehtoja, ja työskennellä itsensä hyväksi. Se voi tapahtua yhden rajallisen puhelun aikana tai sitten ei. Siihen meidän päivystäjinä on tyytyminen. Uskoa, että ehkä joskus henkilö itse löytää tien olotilastaan ulos.
”Vaihtoehtojen katselija” tulee ehkä arkana tunnustellen. Kuulostelee voiko tuolle päivystäjälle puhua. Puhuu niitä näitä tunnustellen ja tutkaillen tätä kontaktia. Jää miettimään olisiko tämä itselle se puhumisen areena, vaihtoehtojen esille saattamisen paikka.
”Työskentelijä” haluaa pohtia ja miettiä ratkaisuja. Hän on päivystäjälle helpoin avun hakija, vaikka hänen asiansa ja elämän tilanteensa voivat olla tavattoman vaikeita.
Mitä voin tehdä päivystäjänä ja kuuntelijana
Kuuntele ja myötäile samalla äänensävyllä, samoilla sanoilla kuin yhteydenottaja kertoo. Kuule huokaukset ja tauot, anna itsesi tuntea! Ilmaise kuulemasi esim. kerro omin sanoin, mitä kuulit yhteydenottajan puhuvan tai kirjoittavan. Tarkista kysymällä suoraan ymmärsitkö oikein. Ole kiinnostunut ja pyydä häntä kertomaan lisää. Kysy avoimia kysymyksiä eli ns. M-kysymyksiä. Avoimet kysymykset ovat sellaisia, joihin ei voi vastata ”kyllä” tai ”ei”. Avoimia kysymyksiä ovat esim. miten, missä, millaista, mitä sitten, millainen, mitä ja minkä takia.
Makustele kun ja jos -sanojen eroa toivon välittäjinä: kun selviät tästä… / jos selviät tästä… Huomaat eron: ”Kun joskus on toisin ja vähän paremmin, millaista silloin elämäsi tulee olemaan?” Tällä päivystäjä välittää tuntua, että hän todella uskoo asioiden olevan toisin, paremmin. Tämä yleensä nostaa epätoivon tunnelmista. Sitä voi tutkia lisää. ”Mitä sellaista voi vieläkin tapahtua, joka veisi sinulta tuskan pois…? ”. Anna joka puhelussa positiivista palautetta kuulemastasi. Jos ei muusta niin siitä, että henkilö otti yhteyttä ja että ajatteli tai toivoi muutosta elämäänsä. ”Tässä ja nyt et ole yksin. Olen kanssasi nyt”. Kannattele yhteydenottajaa, lupaa muistaa häntä rukouksessa vaikkapa heti lopetettuanne. Älä lupaa liikaa! ”Tänä iltana rukoilen puolestasi”.
Tehtävä suuntaa tulevaan
Voit antaa yhteydenottajalle tehtävän kuten ”Mieti rauhassa lähipäivien aikana kolme vaihtoehtoa, mitä voisit tehdä toisin, jotta sinun olisi parempi olla. Kun löydät ne niin kokeile yhtä. Ja kerro se päivystäjälle seuraavalla kerralla”. Ihmiset yleensä löytävät kaksi vaihtoehtoa. Kun antaa tehtäväksi etsiä kolme vaihtoehtoa, antaa se toivoa ja välittää soittajalle tunnetta, että päivystäjä uskoo hänen selviävän.
Päivystäjän ei pidä kuitenkaan olla mieliksi, ei suostua kuuntelemaan haukkumista, manipulointia tai kiroilua. Tarvittaessa on asetettava aikaraja keskustelullenne. Rajaus pitää huolen siitä, että pysytään aiheessa, josta yhteydenottaja toivoi puhuttavan, ettei hukuta rönsyihin. Päivystäjällä tulee olla uskallusta kysyä ja sanoittaa, mitä yhteydenottaja ei osaa tai ei uskalla. Auta häntä tunnistamaan ja nimeämään hänen tunteitaan. Anna oikeita nimiä asioille kuten ”Hän nukkui pois. ” – ”Siis hän kuoli.” ”En jaksa, haluan mennä pois.” – ”Puhutko nyt toiveestasi kuolla? ” ”Huomenna minua ei enää ole.” – ”Miten niin, aiotko kuolla, itsemurhastako puhut?” ”Minua kohdeltiin väärin.” (puhuu perheväkivallan kokemuksestaan) – ”Vai väärin, se mitä sinulle tehtiin, on rikos.”
Tee toiselle kuten toivot sinulle itsellesi tehtävän. Jumala ei ole luonut yhtään yksinäistä kristittyä. Hän on luonut meidät toinen toisiamme varten, koska vastaan kävelevässä, juttelemaan tulevassa, kirjoittavassa ja ”Jumalan langalla” olevassa kohtaamme itsensä Kristuksen.
Lähteet:
TIEDE-lehti 2013
Juho Saari: Yksinäisten yhteiskunta (2010). Hanke ”Suomalainen yksinäisyys”
Yksinäisyystutkija Niina Junttilan artikkeli
Riitta-Liisa Rusi: Yksinäisyydellä on monet kasvot -luentomateriaali
Riikka Sydänmaa: Nuorten yksinäisyys -luentomateriaali
Outi Niemi